Skip to main content

Syyskierros avattiin viime perjantaina SexyPöxyjen vieraana Laaksolahden urheilupuiston helteisessä montussa. Avausjaksolla peli oli hyvin kontrollissa ja joukkueen paras maalintekijä Tommi Arffman siirsi tähtirinnat vierasjohtoon kauden viidennellä osumallaan. Toisella jaksolla kenttä alkoi jäädä varjoon ja pahin kuumuus väistyi. Valitettavasti varjo kuvastaa myös joukkueen toisen puoliajan esitystä. Joukkue ei saanut enää omaa peliä käyntiin, vaikka yksi huippupaikka siunaantui siirtyä 0-2 johtoon. Lähinnä pelättiin milloin vastustaja tasoittaa ja paha uni kävi toteen 84. minuutilla ja lisää kylmää vettä perään 86. minuutilla. Näin ollen tuloksena kirvelevä 2-1 tappio, joka sai joukkueen mielen matalaksi.

Huomiseen peliin ollaan kuitenkin valmiina ja lähdetään hyvällä asenteella. Poissaolijoita on jonkun verran, mutta jalkeille saadaan silti vahva kokoonpano. Tammisaaressa koleassa kevätsäässä pisteet tasattiin 1-1 vauhdikkaan ottelun jälkeen. Lauantaina kyseessä on todellinen kuuden pisteen ottelu, sillä juuri päivän vastustaja on viivan yläpuolella seitsemän pistettä edellä. Voitto helpottaisi tilannetta huomattavasti, mutta tappio sysäisi joukkueen jo todella ahtaalle.

Huomenna koitetaan vaan jättää turhat paineet pukukoppiin ja nauttia pelaamisesta. Tulokset eivät ole olleet meidän puolellamme, mutta joukkueessa on paljon taitoa ja hyvä fiilis kaikesta huolimatta.

– Yksi voitto ja uskon, että joukkue saa siivet selkään, jolla mennään positiivinen loppukausi, kommentoi päävalmentaja Jukka Aakko torstain valmistavan treenin jälkeen. Seura haluaa auttaa joukkuetta kaikin tavoin ja eilen treeneissä oli edustusjoukkueen päävalmentaja Tor Thodesen auttamassa joukkuetta valmistautumaan tärkeään peliin.

Tervetuloa kannustamaan nuoret tähtirinnat voittojen tielle!

Grilli on kuumana ja siellä tirisee Lagerwurstit Lagerblad Foodsin tarjoama!

HIFK/2 – EIF Akademi
3.8. 17:00 Väiskillä