Skip to main content

HIFK käyttää Hassan Sesayn sopimuksessa olleen seuraavaa kautta koskevan option, pidentäen sopimusta vuoden 2020 loppuun asti.

Tammikuussa FC Lahden riveistä HIFK:n siirtynyt Hassan Sesay on pelannut yhteensä 221 ottelua Veikkausliigassa, joista 15 viimeistä hän on pelannut Tähtirinnoissa. Monipuolinen Sesay on viihtynyt pääsääntöisesti vasempana laitapuolustajana, mutta on päässyt pelaamaan myös hyökkäävämmässä roolissa.

Sesay on kuulunut kuluneella kaudella IFK:n vakiorivistöön, ja on pelannut täydet minuutit yhteensä 15 ottelussa tehden yhden maalin. Lisäksi hänen vakuuttavat pelisuorituksensa huomattiin myös seuran ulkopuolellakin, kun hänet valittiin kesäkuussa Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen. 31-vuotias konkari pelasi kotimaassaan aina vuoteen 2006 asti ja on edustanut Sierra Leonea myös maajoukkuetasolla niin junioreissa, kuin A-maajoukkueessa pelaten viisi ottelua ja viimeistellen kaksi maalia.