Skip to main content

Urheiluntäyteinen viikko lähenee loppuaan, ja kohokohdaksi nousi HIFK:n järjestämä junioreille tarkoitettu Kynäleiri, joka huipentui perjantaina lopputurnaukseen. Mukaan saatiin muutamia vierailevia tähtiä valmentamaan meidän 7-13-vuotiaita junioreita.

Paikalle saapui noin 70 lasta nauttimaan ensimmäisestä lomaviikostaan. Menestyksekkään, mutta vaativan neljän leiripäivän jälkeen lapset ansaitsivat unohtumattoman lopetuksen. Perjantaina järjestettiin turnaus kahdeksan joukkueen välillä ja mukaan saimme viisi edustusjoukkueen pelaajaa valmentamaan ja kannustamaan nuoria.

Väinämöisen urheilukentän polttavassa helteessä juniorit, sekä valmentajansa antoivat kaikkensa. Oli hienoa nähdä miten motivoituneena kaikki olivat, halu kehittyä paistoi jokaisesta nuoresta. Kielimuurillekin saatiin kyytiä kun pelit alkoivat ja kaikki alkoivat puhua samaa kieltä, jalkapalloa.

Kaiken kaikkiaan viikko oli erittäin menestyksekäs ja tuottoisa. Edustusjoukkueen pelaajat olivat positiivisesti yllättyneitä nuorten lahjakkuudesta. Nuorille tämä oli varmasti ikimuistoinen päivä, kaikki lähtivät kotiin idoliensa nimikirjoitukset taskussa ja leveä hymy huulilla.

Kaksi edustusjoukkueen pelaajaa kommentoi vielä omia tuntemuksiaan Kynäleiri-vierailun jälkeen:

– Tämä oli upea päivä ja mahtava kokemus työskennellä nuorten kanssa. He olivat niin onnellisia, koska saivat pelata jalkapalloa ja siitähän tässä onkin kyse! kertoo Luís Henrique.

Myös Tino Palmasto oli tyytyväinen leiripäivän jälkeen:

– Oli todella mukavaa päästä työskentelemään omien junnujemme kanssa, Palmasto sanoo.

Alkuperäinen teksti (löytyy alla): Noa Estella
Suomenkielinen käännös: Valtteri Tuomisto

Juniors learning from the professionals

A sportive week came to an end and as the highlight of the HIFK Fotboll Summer Camp we arranged a tournament with special coaches.

About 70 players by the age of 7 to 13 came together in their first week of summer vacation to improve their football skills. After successful and intense 4 days the youngsters deserved a special ending. To the final championship tournament between 8 teams, we invited 5 players of HIFKs first team to coach and cheer the kids to win.

In the burning heat at Väinämöinen sports field, the kids gave everything and so did their coaches. It was great to see how motivated everyone was and how they overcame the language barrier, as soon as everyone started playing they spoke the same language.

All in all, it was a very successful week for everyone involved and also the professional team players were impressed by the young talents. Definitely a day to remember and the kids left the camp with signatures of their idols and amazing impressions.

Luis Henrique: “It was a great day and a beautiful experience to be with those kids. They were so happy because they were playing football and that´s what it´s all about.”

Tino Palmasto: “It was really nice to get together with our youth players!”