Helsingin IFK:n ja KuPSin välinen Veikkausliigan seitsemännen sarjakierroksen ottelu käynnistyi sunnuntai-iltana Telia 5G-Areenalla melkoisen varovaisesti. Kumpikaan joukkue ei hakenut maalipaikkaa ihan ottelun alkuun, vaan odotteli rauhassa tilaisuuttaan. KuPS sai ensimmäisen maalipaikan viiden minuutin täyttyessä, mutta kotijoukkueen maalivahti Arnold Origi ei ollut yllätettävissä. Palloa tavoiteltaessa kumpikaan ei arkaillut, vaan tilanteisiin mentiin täysillä ja tosissaan.

KuPS pääsi yrittämään kulmapotkusta maalia 16. minuutin täytyttyä, mutta yritys jäi sille tielleen. Kuopiolaiset saivat heti perään toisenkin maalipaikan, mutta viimeistely ontui vieläkin. HIFK:n ensimmäinen maalintekopaikka avautui Nikolas Sairalle parinkymmenen minuutin jälkeen, mutta Otso Virtanen onnistui torjumaan tämän, kuten myös jatkoyrityksen. Hetken päästä Virtanen hieman haparoi, mutta sai kuitenkin pidettyä maalinsa koskemattomana. 36. minuutin täyttyessä HIFK:n yritys tuotti toivotun tuloksen, kun Jakob Dunsby pääsi huudattamaan kotiyleisöä 1-0-maalin muodossa. Dunsby puski pallon ohi Virtasen Erikson Carlosin keskityksestä. KuPS onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Babacar Diallo pääsi puskemaan pallon voimattoman Origin ohi paikalle saapuneiden KuPS-kannattajien riemuksi. Kolmisen minuuttia ennen puoliaikaa HIFK vaihtoi Hannu Patrosen pois kentältä ja Tuukka Andberg tuli hänen tilalleen. Puoliajan loppu tarjosi lähinnä erikoistilanteita, joten tasalukemista 1-1 poistuttiin tauolle.

KuPS aloitti toisen puoliajan väkevästi saaden kaksikin kulmapotkua, mutta viimeistely jäi kummallakin kerralla torsoksi. KuPS päätti hakea toisen puoliajan alkajaisiksi lisää voimaa miehistöönsä vaihtamalla Ruben Ayarnan Saku Savolaiseen. Tämän jälkeen KuPS sai ensimmäisen vapaapotkun toiselle puoliajalle, kun Tobias Vibe sai varoituksen rikottuaan kuopiolaispelaajaa. Yritys kilpistyi kuitenkin punapaitojen puolustukseen ja peliä jatkettiin tasalukemista. 59. minuutilla HIFK suoritti omalta osaltaan puoliajan ensimmäisen pelaajavaihdon, kun Jukka Halme teki tilaa Xhevdet Gelalle. Tämän jälkeen kumpikaan ei maalintekopaikoilla loistanut, vaikka yrityksestä se ei jäänytkään kiinni. KuPS vaihtoi 85. minuutin kohdalla nuoren Rasmus Karjalaisen kentältä pois ja Tommi Jyryn hänen tilalleen. HIFK seurasi esimerkkiä ja vaihtoi samaan syssyyn Kevin Larssonin maalin alustaneen Erikson Carlosin tilalle. Suurempia maalipaikkoja ei kuitenkaan enää nähty, ja pisteet tasattiin toista kertaa tällä viikolla lukemin 1-1.

– Tänään oli hyvin haastava matsi erittäin fyysistä vastustajaa vastaan. Tiesimme, että näin fyysistä joukkuetta vastaan emme olisi voineet avata peliä samalla tavalla kuin teimme IFK Mariehamnia vastaan keskiviikkona. Tästä syystä olen sitä mieltä, että voimme olla tyytyväisiä työmääräämme tänään. Mielestäni näytämme nyt joukkueelta, varsinkin puolustuspelin näkökulmasta. Tobias (Vibe) teki tänään todella hyvin töitä puolustuksessa pienen pelitauon jälkeen. Meidän täytyy kuitenkin kehittää hyökkäyspeliämme, ja tämä vie oman aikansa. Olemme vaarallisia nopeissa vastahyökkäyksissä, mutta tarvitsemme enemmän tehoa myös toisen aallon hyökkäystilanteissa. Näissä tilanteissa menetämme edelleen liikaa palloja. Pelaajat ovat kuitenkin hienosti paikkailleet niitä virheitä, joita syntyy näissä tilanteissa, ja siitä olen ylpeä. Joukkueen luonne on hieno ja taistelimme kovaa tänäänkin, sanoo IFK:n päävalmentaja Tor Thodesen.

Teksti: Mikko Valle.
Seuraava matsi pelataan viikon päästä maanantaina 20.5. Kokkolassa KPV:n vieraana.

HIFK:n avauskokoonpano:
2 Tobias Vibe
4 Hannu Patronen (c) (43′ 34 Tuukka Andberg)
6 Riku Selander
7 Joel Mattsson
8 Jukka Halme (59′ 10 Xhevdet Gela)
13 Jakob Dunsby
14 Erikson Carlos
20 Hassan Sesay
23 Nikolas Saira
50 Toró
77 Arnold Origi (mv)

Ottelun tarkemmat tilastot löydät Veikkausliigan sivuilta.