Skip to main content

HIFK osallistui viikonloppuna MyPan järjestämään Kouvolaturnaukseen, joka pelattiin Saviniemen stadionilla Myllykoskella. HIFK:n ja MyPan lisäksi turnaukseen osallistuivat myös KTP sekä Kouvolan Sudet. Tähtipaidat kohtasivat isäntäjoukkueen lisäksi myös KTP:n.

Lauantaina HIFK voitti MyPan lukemin 2-1, ja punapaitojen maaleista vastasivat Erikson Carlos sekä Kevin Larsson. Sunnuntaina puolestaan vastustajana oli KTP, jota vastaan tuloksena oli tasapeli maalein 1-1. Mauro Severino onnistui tässä ottelussa ensimmäistä kertaa maalinteossa IFK-paidassa. Lähes kaikki joukkueen pelaajista pääsivät viikonlopun aikana pelaamaan, joten turnaus toimi HIFK:n valmennusjohdolle hyvänä mahdollisuutena antaa pelaajille vielä hieman pelituntumaa ennen Veikkausliigakauden alkua lauantaina.

Veikkausliiga alkaa HIFK:n osalta lauantaina Seinäjoella klo 15 ottelulla SJK:ta vastaan. Joukkue valmistautuu viikon aikana sarjakauden avaukseen pääosin terveellä miehistöllä. Kotona pelataan ensimmäistä kertaa maanantaina 15.4., kun FC Lahti saapuu vastustajaksi Telia 5G-Areenalle. Liput otteluun ovat myynnissä Ticketmasterin kautta, ja lisätiedot lipuista löydät täältä. Voit edelleen myös tilata kausikortteja tulevalle kaudelle. Lisäksi olemme sunnuntai-iltana lähettäneet linkin 23.4. pelattavaan vierasderbyn ennakkolippujen ostoon kausikorttilaisille sekä osakkeenomistajille.