Skip to main content

Xhevdet Gela ja HIFK ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen. Gela, 29, on aiemmin edustanut HIFK:ta kausina 2016 ja 2017, joiden aikana hän pelasi 71:ssa ottelussa, tehden niissä neljä maalia ja neljä maalisyöttä. Kauden 2018 hän vietti FC Lahdessa. Tämän lisäksi Gela on myös pelannut mm. MyPassa, Hakassa, Atlantis FC:ssä sekä puolalaisessa Widzew Lodzissa. Gela on pelannut urallaan yhteensä 198 Veikkausliigaottelua, joissa hän on tehnyt 15 maalia ja 15 maalisyöttöä.

– Aloitettiin keskustelut Mikan kanssa heti kauden loputtua. Hän sanoi saavansa kasaan joukkueen, jolla on hyvä mahdollisuus taistella hyvistä sijoista. Se oli tärkeä asia itselleni. Toki tunnen seuran hyvin, IFK on mahtava vanha seura, mutta se, että joukkue on kilpailukykyinen oli minulle tärkeää. Olen sen ikäinen nyt että olen pelaajaurani parhaassa iässä, mutta samalla olen myöskin sen verran kokenut etten enää halua liittyä sellaiseen joukkueeseen, jonka tavoite on ainoastaan säilyä sarjassa, Gela kertoo päätöksestään palata IFK:hon.

Gela tunnetaan hyvänä pallollisena pelaajana joka tekee työtä niin ylöspäin kuin alaspäinkin. Tämän lisäksi hän on hyvin vahva kaksinkamppailuissa. Keskikenttäpelaajana tunnettu Gela tullaan näkemään myös muilla pelipaikoilla ensi kauden IFK:ssa.

– Tavoitteeni on pelata urani tähän mennessä parhaan kauden. Kun seuran budjetti ei ole liigan isoimpia, niin on pakko olla myös monikäyttöinen pelaaja. Kun itse pelaa hyvin niin joukkuekin pärjää. Tavoitteemme on päästä ylempään loppusarjaan. Se on kova tavoite, mutta koen sen saavuttamisen olevan realistista. Se vaatii toki myös sen, että onnistutaan monella saralla. Mutta en tullut tänne ajatuksella että tämä olisi urani päätepysäkki. En pidä ollenkaan epärealistisena, että siirtyisin vielä jonain päivänä ulkomaille pelaamaan. Nytkin minulla oli vaihtoehtoja ulkomailla, mutta valitsin kuitenkin IFK:n.

IFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnströmin mielestä Gela on hyvä lisä HIFK:n tulevan kauden joukkueeseen.

– Me olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme joukkueeseemme monipuolisen pelaajan, jonka pallollinen osaaminen ja fyysisyys varmasti on hyödyksi erityisesti laitapuolustajan roolissa. Pelaajan perässä oli muutama muukin Veikkausliigaseura ja hänellä on vahva halu menestyä sekä päästä vielä eteenpäin urallaan, joten saamme varmasti hänestä toivotun lisän joukkueeseemme, kommentoi Lönnström.