Skip to main content

Kaksi edellistä kautta HIFK:ssa pelannut laitapelaaja Nikolas Saira, 19, jatkaa Veikkausliigaan nouseessa seurassa. Suomen juniorimaajoukkueita useaan otteeseen edustaneen lupaavan pelaajan perässä olivat useat seurat, mutta lopulta hänen valinta kohdistui HIFK:hon.

”Olen tyytyväinen, että pääsimme sopimukseen seuran kanssa. Olen erittäin innoissani ja motivoitunut harjoitteluun. Odotan seuraava kautta suurella mielenkiinnolla”, Saira kertoi sopimuksen allekirjoituksen jälkeen.

Sairalla on selkeät tavoitteet tulevaa pelikautta ja tulevaisuuttaan ajatellen.

”Minä haluan breikata seuraavalle tasolle tietenkin minulle on tärkeää, että uudistunut joukkue menestyy. Tekeminen on ollut tosi ammattimaista ja tavoitteena tietenkin on menestyä eikä vain selviytyä Veikkausliigassa ensi kaudella. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan Kingien edessä”, Saira sanoi.

HIFK:n ensimmäinen virallinen ottelu pelataan tulevana tiistaina 29.1. jolloin vastaan asettuu HJK Talin jalkapallohallissa.