Skip to main content

HIFK järjestää kesän aikana kahdesti jalkapallokoulun kantakaupunkilaisille, 3-7 vuotiaille, lapsille. Yhteensä jalkapallon ilosanoman, ja Åke Lindmanin jalkapallokoulun pääsee kesän aikana kokemaan yli 150 lasta.

Kesäkuun alun futiskoulu on jo vuodesta 2008 toiminut kesän lähtölaukauksena, sillä koulu järjestetään heti kesäkuun ensimmäisinä päivinä.

Odotus on ollut kova, ja erityisesti kevään eskarikiertueen takia, oli odotettavissa ennen näkemätön määrä osallistuvia tyttöjä.

Tytöt Pelaa Åke 2015

Tytöt pelaavat, mutta mitä tekee ohjaaja :-)

 

Kun futiskoulu vihdoinkin koitti oli taustatyöt hoidetty jo valmiiksi, IFK-paidat, -vesipullot ja kunniakirjat hankittu, ja ohjaajat hyvin levänneinä ja syöneinä, valmiina tekemään kaikkensa lasten viihtymisen puolesta.

Käytännön toteutus vaihtelee vain hiukan vuodesta toiseen, mutta tällä kertaa neljä vanhinta ikäluokkaa kiersi päivittäin neljällä rastilla, kun taas nuorimmat 2011-syntyneet pysyivät samassa paikassa. Sisällöstä rastilla vastasi sen suunnitellut ohjaaja apulaisineen.

Futiskoulun jälkeen tarjoamme osallistuneille mahdollisuutta kokeilla säännöllistä toimintaa joukkueissa, tai vaikka seuraava futiskoulua, joka järjestetään elokuun alussa.

2010-syntyneet kokeilevat rapukävelyä.

Etkö päässyt mukaan futiskouluun, ei hätää – ilmoittaudu elokuun kouluun tästä:

Ilmoittaudu elokuun leirille tästä

Futiskoulu on seuralle tärkeä näyteikkuna, ja suuri osa toimintaamme liittyvistä lapsista on ensin käynyt futiskoulumme.

Paljon kiinnostusta herättäneestä tyttöjen futiskerhosta löytyy lisätietoa täältä.

Tutustu tyttöjen futiskerhoon

HIFK:n tyttöfudis-sivu

Elokuussa perustamme jälleen uuden ikäluokan, nyt vuorossa ovat 2010-syntyneet:

Ilmoittaudu 2010-ryhmään tästä

Tervetuloa mukaan!

Mikael Airava

HIFK Fotboll, Junioripäällikkö