Valmistautuminen kauteen 1961 tapahtui HIFK:n osalta normaaliin tapaan. Tuohon aikaan pääkaupunkiseudun ainoa jalkapallon harjoitteluun sopiva sisähalli löytyi Otaniemestä, missä joukkue ahkeroi viikottain. Lisäksi lenkkejä juostiin pari-kolme kertaa viikossa maalivahti Anders Westerholmin johdolla. Westerholm oli joukkueen kapteeni ja ammatiltaan liikunnanopettaja. Nykytermeillä häntä olisi voinut kutsua joukkueen fysiikkavalmentajaksi.
Edellinen kausi oli ollut HIFK:lle melkoinen pettymys, sillä hallitseva mestari joutui tyytymään viidenteen sijaan. Suomen mestari kaudella 1960 oli sen sijaan Valkeakosken Haka, joka voitti sarjan peräti 13 pisteen erolla hopeajoukkue Turun Palloseuraan. Tätä ennätystä ei vieläkään ole rikottu, vaikka otteluita on nykyisin huomattavasti enemmän ja voitosta on saanut 3 pistettä kaudesta 1991 lähtien. Yli kymmenen pisteen erolla mestaruuden ovat voittaneet lisäksi HIFK 1933 sekä Haka 2004.
Vastustajan ylivoimasta huolimatta HIFK ei tehnyt suuria muutoksia joukkueen kokoonpanoon. Ainoat uudet pelaajat kaudella 1961 olivatkin puolustaja Holger Strömberg (Drott) sekä hyökkääjä Kari Selin (Sudet). Suurempi muutos koettiin sen sijaan valmennuspuolella. Pitkään HIFK:ta luotsannut Roland Wiik jäi keväällä syrjään ja hänen tilalleen nimettiin unkarilainen Istvan Wampetits. Vielä tuohon aikaan Unkari, vuoden 1954 MM-finalisti, oli kansainvälisen huipputason jalkapallomaa. Wampetits oli puolestaan pitkään Ruotsissa valmentanut entinen Unkarin maajoukkuepelaaja.
Kevätkierros
Vuoden 1961 mestaruussarja alkoi vapunaattona ja päättyi lokakuussa. Ennen kauden alkua mestarisuosikkeja oli seurojen valmentajien keskuudessa tasan kaksi: HIFK ja Haka. Pääkaupungin edustus oli vahva, sillä sarjassa pelasi peräti viisi helsinkiläisjoukkuetta: HIFK:n lisäksi mestaruudesta kamppailivat HJK, HPS, Kiffen (KIF) sekä Pallo-Pojat. Tähtirinnat saivat kuitenkin aloittaa kautensa maaseudulla. Startti onnistui, sillä KuPS kaatui Kuopiossa lukemin 1-5.
HIFK ja HPS ottavat yhteen Olympiastadionilla.
Sarja alkoi HIFK:lta muutenkin hyvin, sillä punapaidat voittivat neljä ensimmäistä otteluaan. Samaan aikaan Haka kompuroi antaen sarjakärjelle tuntuvan etumatkan. Kesäkuussa HIFK kuitenkin koki pari yllättävää tappiota, ensin Tampereen Palloilijoille ja sitten Vasa IFK:lle. Kun vastaavasti Haka oli saanut voittoputkensa auki, olivat seurat tasapisteissä sarjan kärjessä ennen kevätkierroksen viimeistä ottelua. HIFK ja Haka kohtasivat heinäkuun 4. päivänä Olympiastadionilla 6.909 katsojan edessä…
Vaikka pelit olivat sujuneet hyvin, oli keskushyökkääjän tontin täyttäminen koettu HIFK:ssa ongelmaksi. Paikkaa olivat kokeilleet mm. Kari Selin sekä vanha sotaratsu Rolf Rosqvist. Valmentaja Wampetitsin peluutusratkaisut herättivät keskustelua – esim. maajoukkuepuolustaja Matti Haahti saattoi löytää itsensä laitahyökkääjän paikalta! Haka-ottelussa Wampetits siirsi sentterin paikalle nuoren Pekka Hämäläisen, joka vei HIFK:n johtoon jo alkuminuuteilla. Kärkiottelun suurin nimi oli kuitenkin hattutempun iskenyt välihyökkääjä Hannu Kankkonen. Tähtirinnat voittivat lukemin 4-2 ja näin tilanne sarjan kärjessä oli kevätkierroksen jälkeen seuraava: HIFK 17, Haka 15 ja Kiffen 13 pistettä.
Raskas syksy
Sarja jatkui heinäkuun lopulla. HIFK murskasi KuPS:n Olympiastadionilla lukemin 6-0 ja hattutempun viimeistellyt Pekka Hämäläinen osoitti, että joukkueen sentteriongelmat olivat ohi. Seuraavan ottelunsa punapaidat kuitenkin hävisivät Reippaalle ja näin oli Haka jälleen tasapisteissä HIFK:n kanssa. Edessä oli nyt kauden kriittisin vaihe. Ottelusiirtojen takia tähtirinnoille tuli reilun kahden viikon mittainen tauko, ja sen jälkeen ohjelmassa oli kolme ottelua viiden päivän sisällä!
Iloiset veikot ottelun jälkeen. Vasemmalta Carl-Magnus Ekman, Hannu Kankkonen ja Stig Holmqvist.
– Siihen aikaan jalkapalloilijat olivat amatöörejä ja tuntui kyllä raskaalta joutua pelaamaan monta ottelua noin lyhyessä ajassa. Välillä ihmettelen kuinka jaksoimme. Ottelutahti saattoi olla ajoittain hyvinkin tiivis, mikäli sattui pelaamaan myös maajoukkueessa ja Allianssissa (HIFK:n, HJK:n ja Kiffenin yhteenliittymä, joka pelasi kansainvälisiä näytösotteluita). Joskus tämä saattoi tarkoittaa neljää tärkeää matsia reilun viikon sisällä, kertoo HIFK:n tukimies Stig Holmqvist, joka kuului myös A-maajoukkueen runkopelaajiin.
Talven aikana tehty työ kantoi kuitenkin hedelmää. Kovan kuntopohjansa turvin HIFK keräsi viisi pistettä kuudesta ja nousi takaisin sarjan kärkeen. Putken päättäneessä TPS-ottelussa tehtiin lisäksi historiaa, sillä kyseessä oli jalkapallon mestaruussarjan kaikkien aikojen ensimmäinen TV-ottelu. HIFK voitti kameroiden edessä maalein 3-2. Mainiosti sujunut urakkaviikko antoi tähtirinnoille lisäpotkua ja joukkue pelasi yhteensä seitsemän ottelua peräkkäin tappioitta. Kun samalla Haka koki tasapelien myötä pistemenetyksiä, alkoi syyskuun ilmassa olla ratkaisun makua.
Mestaruus
1960-luvun alussa Helsingin jalkapalloelämä oli vilkkaimmillaan. Osoituksena tästä pääkaupungilla oli mestaruussarjassa peräti viisi joukkuetta, ja paikalliskamppailuita nähtiin lähes viikottain. Mitalin kääntöpuolena oli ylitarjonta, jonka takia derbyt eivät automaattisesti sytyttäneet joukkueita tai katsojia. HIFK merkkautti kauden pienimmän yleisömääränsä (1.710) toukokuussa ottelussa Pallo-Poikia vastaan.
– Paikallispelejä oli niin paljon etteivät ne välttämättä olleet erityisen kuumia. Jollakin tavalla erityisiä tunteita liittyi kuitenkin aina HJK-peliin, vaikka Klubi ei siihen aikaan ollut samanlainen mahtitekijä kuin nykyään. Ja sitten tietysti HPS, koska Kai Pahlman pelasi siellä. Pahlman oli pelaaja joka herätti vahvoja tunteita – sekä myönteisiä että kielteisiä – eikä hänen joukkueelleen saanut missään nimessä hävitä, muistelee HIFK:n keskushyökkääjä Pekka Hämäläinen.
HIFK 1961. Ylärivissä vasemmalta: Carl-Magnus Ekman, Yrjö Pärnänen, Kari Selin, Hannu Kankkonen, Pertti Hartikainen ja Pekka Hämäläinen. Alarivissä vasemmalta: Unto Nevalainen, Holger Strömberg, Anders Westerholm, Matti Haahti ja Stig Holmqvist. Kuvasta puuttuu Taisto Kivelä.
Vuonna 1961 lukuisat paikallisottelut olivat kuitenkin HIFK:n onni. Kahdeksan derbyn saldo oli nimittäin seitsemän voittoa ja yksi tasapeli, joten tähtirinnat olivat kiistatta Stadin ykkösiä. Kun HIFK syyskuun lopulla löi HPS:n lukemin 2-0, oli Suomen mestaruus käytännössä varmistettu kaksi kierrosta ennen sarjan loppua. Eroa Hakaan oli nimittäin neljä pistettä ja maaliero HIFK:lla selvästi parempi. Seuraavalla kierroksella Reipas varmisti asian lopullisesti kaatamalla Hakan, ja tähtirinnoilla oli varaa hävitä kaksi viimeistä otteluaan. Kiffen nousi hyvän loppukirin turvin hopealle ja Haka joutui tyytymään pronssimitaleihin. Lopputilanne oli seuraava: HIFK 31, Kiffen 30 ja Haka 29 pistettä.
Mestarit
Anders Westerholm, maalivahti (21 ottelua/ei maaleja)
Holger Strömberg, puolustaja (22/-)
Matti Haahti, puolustaja (21/2)
Pertti Hartikainen, keskustuki (22/-)
Unto Nevalainen, tukimies (22/10)
Stig Holmqvist, tukimies (22/4)
Hannu Kankkonen, välihyökkääjä (16/14)
Yrjö Pärnänen, välihyökkääjä (21/2)
Carl-Magnus Ekman, laitahyökkääjä (21/7)
Taisto Kivelä, laitahyökkääjä (18/4)
Pekka Hämäläinen, keskushyökkääjä (13/8)
Joukkueessa pelasivat myös: Kari Selin (10 ottelua/5 maalia), Stig Backlund (5/1), Nils Lehtinen (2/-), Tor Lindman (2/-), Rolf Rosqvist (2/-), Rauli Hakala (1/-) ja Eero Kivistö (1/-).
Suomen A-maajoukkue pelasi kuusi ottelua vuonna 1961. Aloituskokoonpanossa oli useimmiten viisi HIFK:n pelaajaa. Sinivalkoisessa paidassa nähtiin kauden aikana seuraavat tähtirinnat: Matti Haahti (6 ottelua), Anders Westerholm (5), Unto Nevalainen (5), Stig Holmqvist (4), Hannu Kankkonen (3) ja Yrjö Pärnänen (3).
Pisteenä i:n päälle HIFK palkittiin Helsingin Sanomien pokaalilla kolmesta mestaruudesta vuosien 1945-1961 aikana. HS perusti palkinnon vuonna 1945 ja sen sai seura joka ensimmäisenä voittaa kolme jalkapallon Suomen mestaruutta sotien jälkeisenä aikana. Ottaen huomioon että HIFK vietti lähes koko 1950-luvun Suomensarjassa on hiukan yllättävää, että palkinto päätyi juuri punapaitojen haltuun! HIFK voitti Suomen mestaruuden vuosina 1947, 1959 ja 1961.