Skip to main content

HIFK Fotboll sekä tänään 32 vuotta täyttävä Tommi Vesala ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen. Tuleva kausi on Vesalalle neljäs putkeen HIFK:n riveissä ja hän kuului ehdottomasti HIFK:n runkopelaajiin Veikkausliigassa pelattuina kausina. Vesala tuo monipuolisuutensa ansiosta runsaasti vaihtoehtoja päävalmentaja Teemu Kankkuselle.

– Todella hienoa, että Vesala jatkaa joukkueessa. Tommi antaa kentällä aina kaikkensa joukkueen eteen ja on puolustajana ehdottomasti sarjan eliittiä. Tommi voi monipuolisena, sopeutuvana sekä fiksuna pelaajana pelata oikeastaan mitä pelipaikkaa tahansa, vaikka hänet viime vuosina onkin totuttu näkemään laitapuolustajan tontilla, kommentoi Kankkunen.

Allekirjoitit juuri HIFK:n kanssa uuden sopimuksen. Millaiset fiilikset sinulla on tällä hetkellä? Entä mitä odotat tulevasta kaudesta?

Fiilis on erittäin hyvä. Päätös on tehty ja nyt voi alkaa valmistautumaan uuteen kauteen puhtaalta pöydältä. Totta kai viime kauden pettymyksestä yli pääseminen vei hetken aikaa, mutta sitä suuremmalla syyllä halusin lähteä kääntämään viime kauden pettymystä uudeksi nousuksi. Odotukset tulevasta ovat itsellä kovat. Pelaan aina voitosta ja meille näyttää muodostuvan sellainen nippu, jolla pitää pystyä koviin tuloksiin Ykkösessä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että HIFK:n paikka on liigassa ja siitä lähdetään taistelemaan.

Oliko päätös jatkamisesta helppo ja mitkä asiat vaikuttivat jatkosopimuksen syntymiseen?

Sopimuksen syntymiseen vaikutti merkittävästi pelaajarungon säilyminen, valmentajavalinta sekä joukkueen kova halu lähteä tekemään tulosta ensi kaudella. Totta kai myös kaikki se, mitä tässä seurassa pelaaminen itselleni merkitsee ja millaisia fiiliksiä olen edellisten kausien aikana päässyt HIFK:n paita päällä kokemaan.

Tuleva kausi on sinulle tosiaan jo neljäs HIFK:ssa. Mitä seura sinulle merkitsee ja mitä vuodet seurassa ovat sinulle opettaneet?

Tämä seura merkitsee minulle niin paljon, että haluan lähteä kääntämään ison pettymyksen ympäri ja tehdä parhaani, että HIFK nähdään taas siellä minne se kuuluu. Vuodet seurassa ovat opettaneet, mitä yhteishenki voi parhaimmillaan olla ja toisaalta käsittelemään isoja pettymyksiä joukkueen kanssa. Tämän lisäksi olen myös päässyt kokemaan, että ottelutapahtumat Suomessa voivat vetää vertoja Euroopan isoille sarjoille tunnelman puolesta.

Mitä tuot joukkueeseen omien vahvuuksiesi avulla?

Omalta osaltani tuon joukkueeseen kokemusta sekä varmuutta. Pyrin omalla esimerkilläni sytyttämään joukkuetta ja pitämään vaatimustasoa yllä. Ja ilman muuta on myös tarkoitus jakaa omaa osaamista nuorille pelaajille mahdollisuuksien mukaan.

Kotimaisen jalkapallokauden avaava Suomen Cup alkaa ensi viikolla. Millaisia ajatuksia sinussa kilpailu herättää ja mitkä ovat joukkueen tavoitteet Suomen Cupissa?

Omasta mielestäni on sääli, että Suomen Cup muutettiin lohkomuotoon. Cupin kerrasta poikki–henki oli juuri se mikä teki siitä loistavan kilpailumuodon. Yksittäisen ottelun arvo oli suurempi ja tätä myötä yllätyksille oli enemmän sijaa. Tämä on nyt kuitenkin se millä mennään ja onhan Suomen Cup yhä mahdollisuus divarijoukkueille päästä haastamaan liigassa pelaavia seuroja. En näe mitään syytä, miksi emme lähtisi tavoittelemaan jatkopaikkaa ja se pitää mielestäni olla meidän minimitavoite. Talviderby tuo oman lisämausteensa ja Honkaa vastaan pelattavasta ottelusta ei tule puuttumaan revanssihenkeä.

 

HIFK:n sopimustilanne 12.1.2018 / HIFK:s spelarsituation 12.1.2018
Daniel Kollar
Pauli Kuusijärvi
Tommi Vesala
Matias Hänninen
Tuukka Andberg
Jani Bäckman
Daniel Rantanen
Tommi Jyry
Antti Ulmanen
Nikolas Saira
Esa Terävä