HIFK U21 voitti lohkonsa ja tähtää SM-sarjaan 

HIFK:n U21-joukkueen kausi 2026 päättyi lohkon voittoon ja paikkaan SM-karsinnassa. Päävalmentaja Mersad Vafaeelle tulokset olivat kuitenkin vasta toinen asia.

– Tuloksia katsoen kausi oli ihan hyvä, mutta minulle tärkeintä oli se, että pelaajat oppivat ymmärtämään ja sopeutumaan siihen pelitapaan ja tyyliin, jolla halutaan pelata, Vafaee sanoo.

Lohkon voitto oli tavoitteena alusta asti, eikä se Vafaeen mukaan ollut vain valmentajan asettama tavoite. Pelaajat näyttivät itse haluavansa taistella kärkipaikasta heti kauden alusta. Matkalla oli myös vaikeita hetkiä, ja juuri niistä selviäminen oli Vafaeen mielestä kauden tärkein onnistuminen.

– Epäonnistumiset tuntuvat aina vaikeilta, mutta nostaisin tärkeimmäksi asiaksi yhtenäisyyden. Joukkueena oli tärkeää pysyä yhdessä myös vaikeina hetkinä, oppia virheistä ja jatkaa työntekoa yhteisen tavoitteen eteen.

Potentiaali ei näkynyt yhdessä tietyssä ottelussa, vaan se tuli esiin peli peliltä. Kun jokainen keskittyi omaan rooliinsa ja siihen, mitä joukkueena haluttiin saavuttaa, tekeminen kehittyi tasaisesti läpi kauden.

Neljä kenttätreeniä viikossa ja polku edustusjoukkueeseen

Työtä tehtiin paljon. Talvella joukkue harjoitteli neljä kertaa viikossa kentällä ja kerran salilla, ja kauden aikana jatkettiin neljällä kenttäharjoituksella viikossa, enimmäkseen Väiskillä ja Bolliksella.

Vafaee kuvailee itseään vaativaksi valmentajaksi, jolle pelaajien kehittäminen on tärkeintä.
– Vaadin laatua sekä itseltäni että joukkueelta. Uskon, että hyvä tekeminen ja sitoutuminen näkyvät myös tuloksissa.
Yksi U21-joukkueen tärkeimmistä tehtävistä on toimia porttina miesten edustusjoukkueeseen. Osa pelaajista on jo päässyt harjoittelemaan edustusjoukkueen mukana, ja yhteistyö jatkuu myös ensi kaudella.

– Se tarjoaa pelaajille mahdollisuuden kehittyä ja näyttää osaamistaan seuraavalla tasolla, Vafaee sanoo.

SM-karsinnan tavoite on selvä: paikka SM-sarjassa. Sen myötä pelaajat saisivat entistä kovemman ja intensiivisemmän peliympäristön, joka tukee heidän kehitystään kohti miesten edustusjoukkuetta.

Tryoutit alkavat 3. marraskuuta

Kauden päätyttyä katse kääntyy jo seuraavaan. HIFK U21 etsii uusia pelaajia ensi kaudelle, ja tryoutit alkavat 3.11.2026.

Vuosina 2006–2009 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita näyttämään osaamistaan ja kilpailemaan paikasta joukkueessa. Valmentajan toivelista on lyhyt mutta selkeä: hyvä asenne, sitoutuminen joukkueen toimintaan sekä halu kehittyä ja oppia uutta.

Pelaajalle, joka miettii seuraavaa askeltaan, Vafaeella on yksi viesti:

– Jos etsit kilpailullista ympäristöä, jossa pääset kehittymään ja ottamaan seuraavia askelia urallasi, tule kokeilemaan HIFK:ta!

Tryouteihin ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä Mersad Vafaeehen WhatsAppilla numeroon 045 126 5451 tai sähköpostitse osoitteeseen . Treeneihin osallistumisesta sovitaan yhteydenoton kautta.

Share