HIFK:n ylempi jatkosarja jatkuu kotiottelulla, kun HPS saapuu Bollikselle tänään torstaina. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 19.00 Töölön Pallokentällä. Kyseessä on joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen ja HIFK:n toinen yläloppusarjassa.
HIFK lähtee otteluun voiton siivittämänä. Viime perjantaina Pukinmäessä Tähtirinnat käänsivät Atlantis-ottelun tappioasemasta 1–2-vierasvoitoksi, kun Erikson Carlos tasoitti 79. minuutilla ja Eero Karjalainen puski kulmapotkun maaliin viisi minuuttia myöhemmin. Voitto oli HIFK:n ensimmäinen sitten heinäkuun alun ja avasi jatkosarjan parhaalla mahdollisella tavalla. Pisteitä on nyt kasassa 30 – viisi enemmän kuin torstain vastustajalla. Lohkossaan HIFK on neljäntenä ja koko Kakkosessa tällä hetkellä sijalla 12 – kahdeksan parasta jatkaa nousukarsintoihin.
Kevään ja kesän HPS-kohtaamiset ovat jättäneet nälän. Toukokuussa Bolliksella vieraat veivät pisteet 0–2, ja elokuun alussa HIFK karkasi jo 5–2-johtoon ennen kuin HPS tasoitti lopulta 5–5:een. Loppuhetket jäivät harmittamaan, mutta viisi maalia kertoo myös siitä, mihin HIFK:n hyökkäyspeli parhaimmillaan pystyy.
Keskikenttäpelaaja Otto Ollikainen on tyytyväinen Atlantis-voittoon, mutta on jo siirtänyt katseensa eteenpäin eikä jää märehtimään aiempia HPS-kohtaamisia.
– Tärkeä voitto ehjällä pelillä viime viikolla ja päästiin takaisin oikeille raiteille. Tässä kohtaan turha katsoa taaksepäin tai miettiä, mitä aikaisemmin tapahtunut. Jokainen peli merkitsee paljon, mutta mennään ottelu kerrallaan. Parannetaan viime viikosta ja uskon, että sitä kautta meillä on hyvät lähtökohdat kolmeen pisteeseen tänään, Ollikainen sanoo.
Tämän illan jälkeen ylempää jatkosarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua, ja jokainen piste on tärkeä HIFK:n loppukauden asetelmien kannalta. Nähdään Bolliksella!
HIFK – HPS Miesten Kakkonen, ylempi jatkosarja
Torstai 3.9.2026 klo 19.00 Töölön Pallokenttä
Liput: kauppa.hifkfotboll.fi
Ottelu suorana Ruutu+ -palvelussa