Historiakatsaus: PEPO – Lappeenrannan monivaiheisen futisperinnön vaalija

Lappeenrannan jalkapallon historia on poikkeuksellisen monipolvinen, sillä kaupungissa on eri aikoina noussut esiin useita seuroja, jotka ovat vuorotellen kantaneet vastuuta paikallisesta jalkapallosta. Mutta onko se sitten ollut syynä siihen, ettei mikään kaupungin seura ole noussut valtakunnalliselle huipulle, sillä Lappeenranta on Joensuun ohella asukasmäärältään mitattuna Suomen suurin kaupunki, joista ei ole ikinä tullut pääsarjajoukkuetta.

Tuleva vastustaja PEPO (Uus-Lavolan Peli-Pojat) on jo varttuneessa 68 vuoden iässä, mutta vasta tällä vuosituhannella se on noussut koko jalkapallo-Suomen tietoisuuteen. Sitä ennen Lappeenrannan jalkapalloa on hallinnut vuorotellen monia eri seuroja aina toiseksi korkeinta sarjatasoa myöten. Yleisesti Lappeenrantaan yhdistetään jääkiekko ja jääpallo, mutta kaupungilla on myös vahva jalkapallohistoria, vaikka ihan kirkkaimmissa valoissa kaupungin seurat eivät ole käyneetkään.

Kaikki alkoi Luistinseurasta

Lappeenrannan urheilutoiminta virisi 1900-luvun alussa ja sen myötä perustettiin ensimmäiset urheiluseurat. Vuonna 1903 Lappeenrannan VPK perusti urheiluseura Riennon. Muutama vuosi myöhemmin perustettiin Lappeenrannan Luistinseura (LLS). Seuran perustamiskokous pidetiin 18.11.1906 VPK:n talossa ja perustajajäsenten joukossa oli jopa yksi nainen, Anne Haikala. Tämä oli tuohon aikaa perin harvinaista.

LLS:n toiminta pyöri luistelun merkeissä ja se perustikin kaupunginlahdelle luisteluradan ja rakensi lämmityskojun sekä soittokunnan lavan. Seuran tarkoitus oli vain elvyttää ja vaalia luisteluharrastusta.

Jalkapallo suosio kuitenkin kasvoi ja Lappeenrannassa järjestettiin jo 1910-luvulla turnauksia, joissa paikalliset joukkueet kohtasivat toisiaan. Kaupungin ensimäisessä turnauksessa oli mukana Lappeenrannan Jalkapalloseura, Vesa, Riento sekä Jyry. Luistinseuran sisällä jalkapallo alkoi vähitellen vakiintua luistelun ja muiden lajien rinnalle, ja seura oli tässä vaiheessa tärkeä suunnannäyttäjä, ja sen kautta jalkapallo sai Lappeenrannassa ensimmäiset pysyvämmät rakenteensa.

Vuonna 1913 Riennon jalka- ja jääpalloilijat liittyivät LLS:n toimintaan ja pikkuhiljaa myös muita lajeja lisättiin mukaan seuran toimintaan. Varsinaisen sysäyksen kaupungin jalkapallotoiminta saa vuonna 1914, kun ÅIFK:n pelaaja, Tukholman Olympialaisten jalkapallojoukkueen varamies Bruno Österlund muuttaa kaupunkiin. Myöhemmin syksyllä LLS osallistuu Yhteiskoulun Toverinkunnan turnaukseen.

LLS osallistuu vuonna 1917 SM-kilpailuihin, mutta tie nousee pystyyn heti ensimmäisessä ottelussa Sorvalin Veikkoja vastaan. Se kuitenkin niittää menestystä ystävyysotteluissa ja kaataan Viipurin Reippaan 3-0 sekä Kuopion Reippaan 6-1.

1920-luvulle tultaessa Luistinseuran jalkapallo kuitenkin hieman hiipuu eikä alkuvuosina seura ilmeisesti pelannut juurikan jalkapalloa. Vuonna 1927 Lappeenrannan Luistinseura suoritti nimenvaihdoksen. Uudeksi nimeksi valikoitui Lappeerannan Urheilu-Miehet (LUM), ja seura toimi alunperin yleisseurana.

LUM pelasi 1940-luvulla vielä maakuntasarjassa ja karsi noususta Suomensarjaan vuonna 1950, onnistumatta noususssa. Tämän jälkeen LUM lakkautti jää- ja jalkapallotoiminnan, jonka seurauksena kaupunkiin perustettiin uusi seura, Lappeenrannan Veiterä.

Työväenseura tekee historiaa

Sodanjälkeinen aika toi mukanaan uuden vaiheen, kun Lappeenrantaan perustettiin pari uutta seuraa. Lappeenrannan Pallo-Toverit (LrPT) perustettiin vuonna 1947 jatkamaan työväenurheilun palloilutoimintaa. Seura oli monilajinen, mutta se teki kaupungissa jalkapallohistoriaa. Se nousi vuodeksi 1956 toiselle sarjatasolle Suomensarjaan kaupungin ensimmäisenä edustajana. Tämä on myös HIFK:n ensimmäinen kosketus lappeenrantalaiseen jalkapalloon, sillä joukkueet pelasivat samassa Itälohkossa. HIFK kävi hakemassa selkeän 5-0 vierasvoiton keväällä ja syksyllä Pallokentällä punapaidat olivat parempia maalein 9-1. LrPT putosi jäätyään lohkon jumboksi.

Lappeenrannan Pallo lähellä yllätystä

Myös toinen vahva seura perustettiin sodan jälkeen. Lappeenrannan Pallo (LaPa) perustettiin 1945 aluksi jääpalloseuraksi, mutta jalkapallo tuli mukaan toimintaan seuraavalla vuosikymmenellä. Tämän jälkeen LaPa nousi nousi nopeasti kaupungin ykköseuraksi.

Jo vuonna 1958 LaPa nähtiin Suomensarjassa, mutta sen visiitti päättyi putoamiseen. Uusi yrityis koitti vuonna 1961, mutta myös silloin vierailu toisella sarjatasolla jäi yksivuotiseksi. Tällä kertaa säilyminen oli hilkulla, sillä Lahden Pallo-Miehet olivat vain yhden pisteen LaPan edellä.

LaPan tähtenä hääri kaupungin jalkapallosuuruus, Rauno Ruotsalainen. Vasta 15-vuotiaana Veiterässä debytoinut Ruotsalainen siirtyi LaPaan 1957. Kaudella 1962 Ruotsalainen pelasi Mestaruussarjan Mikkelin Pallo-Kissoissa, teki 15 maalia ja debytoi Suomen maajoukkueessa. Seuraavaksi kaudeksi Ruotsalainen palasi maakuntasarjassa (kolmas sarjataso) pelanneeseen LaPaan, mutta säilytti paikkansa maajoukkueessa. Suomi voitti tuolloin Pohjoismaiden mestaruuden.

Vuonna 1964 Rauno Ruotsalainen oli mukana kun maakuntasarjassa pelannut LaPa oli tehdä Suomen cupissa todellisen yllätyksen. LaPa pudotti jatkosta muun muassa OTP:n sekä Mestaruussarjassa pelanneen MiPK:n. Niin ikään mestaruussarjassa pelannut HIFK sai todeta lappeenrantalaisten kovuuden; HIFK hävisi puolivälierän kotonaan Pallokentällä peräti 1-5. Finaalissa Lapa sai vastaansa Lahden Reippaan, joka onnistui voittamaan loppuottelun 1-0. Tämä on ainoa kerta kun lappeenrantalainen joukkue on ollut Suomen Cupin loppuottelussa.

LaPa kuitenkin nousi vuodeksi 1965 Suomensarjaan ja viihtyi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla aina 1970-luvulle asti. Missään vaiheessa se ei tosin ollut lähelläkään nousta Mestaruussarjaan, vaan oli keskikastin joukkue. Lopulta LaPan taival toisella sarjatasolla tuli päätöökseen vuoden 1973 sarjauudistuksessa, jolloin syntyi uusi valtakunnallinen I-divisioona. LaPan 9.sija ei riittänyt varmistamaan paikkaa uudessa sarjassa, joten pelit jatkuivat II-divisioonassa, jossa se viihtyikin lähes yhtäjaksoisesti parikymmentä vuotta.

1980-luvulla Lappeenrannan futista hallitsi 1946 perustettu Lauritsalan Työväen Palloilijat, eli LauTP. Se nousi vuodeksi 1985 I-divisioonaan ja meinasi sensaatiomaisesti nousta välittömästi Mestaruussarjaan. Se sijoittui Lahden Reippaan kanssa tasapisteissä nousukarsintapaikalle. Joukkueiden paremmuus ratkaistiin uusintaottelussa, jossa Reipas oli vahvempi selkein 5-0 lukemin. Reipas karsi noususta Kopareita vastaan, mutta hävisi parin yhteismaalein 2-3. LauTP putosi vuonna 1987 takaisin II-divisioonaan.

Fuusioseura

Vuonna 1992 LaPa ja LauTP yhdistivät edustusjoukkueensa ja perustivat kaupunkiin uuden seuran, FC Lappeenrannan, joka peri LaPan sarjapaikan II-divisioonassa. Vuonna 1994 seuran nimeksi kuitenkin vaihtui Rakuunat, joka viittasi kaupungin sotilasperinteeseen ja teki seurasta vahvasti lappeenrantalaisen nimen myös identiteetiltään. Seura nousikin heti Ykköseen jossa se pelasi parin vuoden ajan.

Rakuunoiden menestysvuodet ajoittuivat 2000-luvun alkuun. Vuonna 2001 se sijoittui Ykkösen Etelälohkon toiseksi, vain neljä pistettä Turun Palloseuran jälkeen. Ykkösen Etelälohkossa pelannut Rakuunat pääsi karsimaan noususta Veikkausliigaan, Pohjoislohkon voittajaa FC Hämeenlinnaa vastaan. Historiallinen sarjanousu jäi kuitenkin haaveeksi, sillä hämeenlinnalaiset olivat parempia maalein 4-0.

Rakuunat pysyi vielä muutaman vuoden Ykkösessä, kunnes se putosi kaudeksi 2006 Kakkoseen. Seura oli tuolloin venäläisomistuksessa ja myös valtaosa pelaajista tuli rajan takaa. Alamäki jatkui ja vuonna 2008 se putosi Kolmoseen. Kaakkois-Suomen piiri erotti seuran edustusjoukkueen maksamattomien jäsen- ja osallistumismaksujen vuoksi piirin toiminnasta.

PEPO

30.11.1958 Lavolan koululle kokoontui 31 henkilöä keskustelemaan uuden seuran perustamisesta Uus-Lavolaan. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Pentti Saikko ja nimeksi päätettiin Uus-Lavolan Peli-Pojat. Peliasun väriksi valikoitui keltamusta paita, valkoiset housut sekä mustat sukat.

Vuonna 1959 palloilujaoston puheenjohtajaksi valikoitui Hugo Grön. Seuran kotikenttä oli Tapavainolan kenttä muutaman kilometrin kaupungin ulkopuolelle. Ensimmäinen ottelu oli 10.5.1959 Vanhalla kentällä Lauritsalan Pallokerhoa vastaan ja joukkue osallistui heti Suomen cupiin. Jalkapallotoiminta käynnistyi todella vireästi, sillä sarjoissa pelasi edustusjoukkuen lisäksi joukkueet kahdessa vanhimmissa ikäluokissa.

PEPOn nousu aluesarjaan toteutui neljäntenä toimintavuonna, jossa se säilytti paikkansa 1960-luvulla paria vuotta lukuunottamatta. Veiterä sai taloudelliseksi tueksi pankin, joka halusi nostaa Lappeenrantalaisen jalkapallon valtakunnan huipulle. Seurat rupesivat tekemään yhteistyötä ja tuki ohjautui PEPOn suuntaan. Parin vuoden jälkeen kävi niin kuin useasti on Suomessa käynyt, rahat loppuivat.

Vuosina 1969-1973 PEPO oli kova tekijä IV-divisioonassa, mutta voitto ja sarjanousu karkasi aina toisaalle. Pelaajien taso seurassa laski ja putoaminen V-divisioonaan oli edessä. Vielä 1978 PEPO nähtiin IV-divisioonassa, mutta tämän jälkeen seura haki vauhtia vuosien ajan V-divisioonasta. PEPO palasi IV-divisoonaan vuonna 1986, jolloin se oli ensimäinen suora säilyjä.

Vuonna 1989 PEPO onnistui nousemaan karsintojen kautta ensimmäistä kertaa III-divisioonaan. Ensin PEPO kaatoi vierasottelussa WP-35:n Varkaudesssa 3-0. Ratkaisevassa pelissä PEPO kohtasi Myllykosken Pallon farmijoukkueen FC MyPa:n Lappeenrannassa. Ottelu meni jatkoajalle, jonka alussa FC MyPa meni 2-1 johtoon. PEPO kuitenkin tasoitti ottelun ja ratkaisu nähtiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka PEPO voitti 3-2. III-divisoona osoittautui kuitenkin liian kovatasoiseksi ja PEPO jäi lohkonsa jumboksi yhdeksällä pisteellä.

Seuraavana vuonna päävalmentajaksi tuli saksalainen Norbert Hoffman, jonka johdolla joukkue nousi takaisin III-divisoonaan, mutta jälleen kerran taso pykälää ylempänä oli liikaa. PEPO jäi säilymisestä neljän pisteen päähän.

1994 päävalmentajaksi tuli Markku Timonen, joka nosti seuran heti takaisin Kolmoseen. Kausi sarjatasoa ylempänä oli menestyksekäs, sillä PEPO voitti sarjan ja nousi historian ensimmäisen kerran Kakkoseen yhdessä Simpeleen Urheilijoiden kanssa.

Kausi Kakkosessa alkoi hyvin, mutta joukkueen vire katosi kauden edetessä. Joukkueen valmennukseen liittyi entinen Suomen päävalmentaja Jukka Vakkila, mutta sekään ei auttanut sillä PEPO jäi ensimmäisestä säilyjästä peräti seitsemän pisteen päähän.

Vuonna 2001 PEPO löytyi seuraavan kerran Kakkosesta, mutta tälläkään kertaa se ei onnistunut säilyttämään paikkaansa Kakkosessa. Ei vaikka samaan lohkooon oli siunaantunut kaksi tämän vuosituhannen heikointa Kakkosen joukkuetta; Kiuruveden Palloiloijat ja Keuruun Pallo. Koko kauden ajan jalkapalloilevan Suomen kohteena olleet KiuPa ja nollakerholainen KeuPa päästivät kauden aikana yhteensä 226 maalia. Vain PEPO onnistui menettämään pisteitä näille kahdelle, sillä lappeenrantalaiset hävisivät Kiuruvedellä peräti 5-1.

Putoamisen jälkeen PEPO oli Kaakkois-Suomen Kolmosen kärkipään joukkue vuosi toisensa jälkeen hakien nousua takaisin valtakunnallisiinsarjoihin, mutta nousu kiersi seuran kaukaa. Vasta vuonna 2009 se onnistui voittamaan lohkonsa nousten takaisin Kakkoseen, mutta vain pudotakseen takaisin.

Sama meno jatkui taas muutaman vuoden ajan ja nousu jäi haaveeksi, kunnes 2015 varmisti paluun Kakkoseen. Tämän jälkeen PEPO onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Kakkosen seurana ja kasvoi pikkuhiljaa sarjanousua tavoittelevaksi joukkueeksi. Kaudella 2022 se nähtiin ensimmäistä kertaa historiansa aikana toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Visiitti jäi kuitenkin ranskalaiseksi. Tämän jälkeen PEPO on ollut Kakkosessa ylemmän keskitason seura, mutta vahvan juniorityön ansiosta se on Lappeenrannan ja koko Kaakkois-Suomen johtavia seuroja.

HIFK ja PEPO ovat kohdanneet sarjaotteluissa vain Kakkosen kaudella 2010. Tähtirinnat ottivat tuolloin molemmista otteluista selvät voitot; kotona 5-1 ja vieraissa 4-1. Joukkueet kohtasivat myös Suomen Cupin ottelussa vuonna 2018. HIFK oli myös tuossa ottelussa selvästi parempi maalein 4-1.

Lähteet:
Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1906-1966
Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1906-1976
Uus-Lavolan Peli-Pojat 40 vuotta
Tavoitteena Mestaruussarja (Juha Hirvonen, 2006)