HIFK haki kauden ensimmäisestä vierasottelusta voiton, kun MyPa kaatui tiukan ottelun päätteeksi 0–1 Aapo Hyppösen ensimmäisen puoliajan maalilla. Tämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka valmistaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarpeita jokaisen tarpeisiin.
Ottelun ensimmäinen huippupaikka syntyi kotijoukkue MyPalle, kun kellossa oli 27 minuuttia. Kasperi Ahola pelasi matalan pallon boksiin, josta vikkelä Daniel Kaiga pääsi laukomaan. Yritys painui kuitenkin hieman Sam Jammehin maalin yli ja avausmaali jäi syntymättä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin toisessa päädyssä tapahtui. Erikson Carlos jatkoi pallon Otto Ollikaiselle, joka antoi tarkan syötön MyPan boksiin Aapo Hyppöselle. Hyppönen sai kahden puolustajan välistä pallon haltuun ja sijoitti sen varmasti vasempaan kulmaan ja vei IFK:n ottelussa johtoon.
Toisella jaksolla vajaan tunnin kohdalla IFK oli lähellä tuplata johtonsa. Hedi Khayat keskitti pallon boksiin, josta Erikson Carlos pääsi puskemaan, mutta MyPa-veskari Antti Kaikkonen torjui. Paluupallosta pääsi kokeilemaan vielä Aleksi Wahlman, joka tykitti pallon voimalla ylärimaan.
63. peliminuutilla MyPa oli lähellä tasoitusta, kun vapaana HIFK:n boksissa ollut Aapeli Saarelainen sai pallon ja pääsi laukomaan. Vaihdosta kentälle tullut Niko Hukka ehti kuitenkin lopulta heittäytymään pallon eteen ja otti tärkeän torjunnan.
Ottelun loppupuolella ja myös lisäajalla kotijoukkue onnistui luomaan painetta HIFK:n boksiin, mutta varsinaiset huippupaikat jäivät vähiin, joten HIFK pääsi juhlimaan voittoa.
Voittomaalin tehnyt Aapo Hyppönen myöntää, että pisteet eivät tulleet helpolla.
– Peli oli fyysinen ja oli rankkaa, mutta samalla tuntui kyllä hyvältä pelata. Pisteet eivät todellakaan tulleet helpolla.
Hyppönen on onnistunut maalinteossa nyt molemmissa sarjaotteluissa sekä Suomen Cupin ottelussa.
– (Oma) kausi on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle, mutta tietysti nälkä kasvaa syödessä. Edelleen on parannettavaa ja peliin voisi päästä vielä paremmin osallistumaan, Hyppönen kertoo.
Katso Aapon maali HIFK:n YouTube-kanavalta!