Miesten Kakkosen alkusarjan otteluohjelma on nyt julkaistu. HIFK pelaa runkosarjassa 9 ottelua kotona ja 9 ottelua vieraissa. HIFK:n kotikenttänä on ilmoitettu Töölön Pallokenttä. Mikäli vain mahdollista, otteluita pyritään siirtämään Brahenkentälle, mutta tämä selviää vasta, kun jäät ovat sulaneet ja kaupunki pystyy arvioimaan kentän kunnon.
Bollis on kuitenkin HIFK:lle tuttu kenttä, ja luvassa on jälleen melkoinen futiskausi. HIFK:n yhdeksästä kotiottelusta peräti seitsemän pelataan perjantaina tai lauantaina. Yksi ottelu on sunnuntaina ja yksi torstaina. Kausikortit ovat olleet myynnissä jo pitkään.
– Vaikka kotikenttäasia on ollut hieman haastava, olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä itse otteluohjelmaan. Saamme paljon otteluita lauantaille ja perjantaille – jotka ovat tutkitusti meidän parhaimmat ottelupäivät – ja vältämme kalliit sunnuntaiottelut (niitä on vain yksi). Himamatsien lisäksi on luvassa myös hienoja vierasotteluita, joita varmasti moni kannattaja odottaa innolla, kommentoi IFK Helsingfors Fotboll Ab:n ja Punapaita ja Tähti ry:n hallituksen jäsen Sasu Nieminen.
Miesten Kakkosta pelataan kaudella 2026 kaksinkertaisena runkosarjana, jota seuraavat ylemmät ja alemmat jatkosarjat. Runkosarjan pisteet säilyvät mukana jatkosarjoissa.
Mahdollisesta noususta pelataan kahdessa vaiheessa. Ylemmän jatkosarjan jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta joukkuetta (yht. 6) sekä kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta (yht. 2) pelaavat valmiin kaavion mukaiset pudotuspelit. Pudotuspelien kaksi voittajaa nousevat Ykköseen.
Putoamistaistelua käydään alemmassa jatkosarjassa, johon etenevät alkusarjan jälkeen sijoille 7–10 päätyneet joukkueet. Kauden lopussa kaksi heikointa joukkuetta putoaa takaisin Kolmoseen.
Hanki kausikorttisi kaudelle 2026 tästä!
HIFK:n ottelut alkusarjassa 2026
Pe 17.4. 19:00 HIFK – Union Plaani
La 25.4. 15:00 MyPa – HIFK
Su 3.5. 15:00 HIFK – Lahden Reipas
La 9.5. 15:00 PPJ – HIFK
Ma 18.5. 19:00 HIFK – FC Kiffen
Pe 22.5. 19:00 HIFK – HPS
Pe 29.5. 18:30 PuiU – HIFK
La 6.6. 16:00 Atlantis FC – HIFK
La 13.6. 15:00 HIFK – PEPO
La 27.6. 14:00 Union Plaani – HIFK
La 4.7. 15:00 HIFK – MyPa
Su 12.7. 16:00 Lahden Reipas – HIFK
To 16.7. 19:00 HIFK – PPJ
La 25.7. 17:00 FC Kiffen – HIFK
La 1.8. 16:00 HPS – HIFK
La 8.8. 15:00 HIFK – PuiU
La 15.8. 15:00 HIFK – Atlantis FC
La 22.8. 15:00 PEPO – HIFK