Grankulla IFK:ta kahtena edellisenä vuotena edustanut maalivahti on treenannut koko talven IFK:n kanssa ja on solahtanut nopeasti ryhmään. Ensimmäiset minuuttinsa Tähtipaidassa Pyhälä pelasi Åbo IFK:ta vastaan Turussa.

Pyhälä on aiemmin edustanut MPS:ää, PK-35:ta, HPS-Pohu YJ:tä, HJK:ta sekä jo mainittua GrIFK:ta. Pyhälä kuvaa itseään aktiiviseksi, moderniksi maalivahdiksi:

– Olen aktiivinen maalivahti. Pidän pallollisesta pelaamisesta ja haluan ohjata peliä mahdollisimman paljon. Koen, että yksi vastaan yksi -tilanteet ja nopeat refleksit ovat mun isoimmat vahvuudet, kertoo Pyhälä.

Vaikka tuleva kausi on Pyhälälle ensimmäinen HIFK:ssa, on seura silti ollut vahvasti mukana hänen elämässään.

– Olen aina seurannut HIFK:ta, koska isäni [Ari Pyhälä, HIFK:ssa 2000–2001] pelasi ennen HIFK:ssa. Myös kummisetäni Riku Pyhälä pelasi IFK:ssa (2001, 2007–2013). Muistan joskus skidinä jonkun pelin, jossa kulmakuviossa lähdettiin pyörimään kädet kiinni ympyrässä ja siitä sinkoiltiin johonkin, ja siitä tehtiin maali. Se on jäänyt ikuisesti mieleen.

Pyhälä kehuu HIFK:n treenien laatua ja kokee, että seurassa on hyvät olosuhteet kehittyä.

– Mun tavoite on kehittyä. Treenien laatu on ollut todella hyvä ja koen, että tämä on hyvä ympäristö minulle just nyt. Odotan kehittyväni paljon ja toivon, että pääsisin pelaamaan Kingien edessä!

Telmo Manninen on iloinen siitä, että HIFK:hon saatiin jälleen yksi Pyhälä.

– Mukavaa saada taas yksi Pyhälä meille. En tiedä, tuliko kylmiä väreitä vai silkkaa kauhua selkärankaan, kun allekirjoitus tapahtui. Vähintäänkin alkoi verisuoni väpättämään, kun kellotin mielessä mielikuvia menneisyydestä. Nykypäivän Joonas on nuori, pätevä maalivahti, joka tuo leveyttä meidän maalivahtiosastollemme.

Manninen korostaa myös, että HIFK on Pyhälälle hyvä ympäristö.

– Joonas on jo talven aikana päässyt ryhmään sisään hyvin ja alkanut käyttämään ääntään. Tässä ympäristössä on hyvä kasvaa ja kehittyä maalivahtina. Meidän treeneissämme saa vastinetta, kun jengi laittaa ittensä likoon ja tekee duunin. Hienoa, että Pyhälöiden saaga jatkuu.

Share