HIFK Fotboll ja Fonkah Alakotila ovat sopineet jatkosta kaudelle 2025. Tuleva vuosi on Fonkahin viides seurassa – matka, joka on kulkenut HIFK/2:n ajoista nykyiseen edustusjoukkueseen.
Fonkahin suhde IFK:hon on aina ollut läheinen. Hän kertoo seuran kuuluneen perheen arkeen pienestä asti ja suhteen vain syventyneen kausien myötä.
– Suhtautuminen seuraan ei ole sinänsä vaihtunut vuosin varrella. IFK on aina kulkenut vahvasti perheessä mukana, mutta ehkä tässä vuosien aikana siitä on tullut vielä isompi osa elämääni ja oikeastaan kuin toinen perhe, sanoo Alakotila vuosistaan IFK:ssa.
Kehityksen osalta Alakotila näkee HIFK/2:n antaneen hyvän perustan, mutta suurimmat askeleet ovat syntyneet viime vuosien kovassa harjoitus- ja kilpailuympäristössä. Hän kokee kasvaneensa pelaajana rytmin ja vaatimustason mukana.
Viime kaudesta hän nostaa esiin kaksi merkittävää hetkeä: Regions’ Cupin voitto ja sarjanousu Bragulla. Lisäksi hän puhuu lämmöllä siitä, miten joukkueen sisäinen yhteys vahvistui kauden aikana.
– Meistä muodostui kauden aikana joukkue, joka oikeasti tuntui perheeltä. Se näkyi ja tuntui arjessa, sanoo Alakotila.
Päävalmentaja Telmo Manninen on myös innoissaan Alakotilan jatkosta. Manninen kiittää erityisesti Alakotilan asennetta.
– Fonkah kuuluu meidän telaketju-osastoon, Fonkah ei epäröi laittaa haalareita päälle kun pitää alkaa tekemään hommia. Jokainen jengi tarvii broideja ja Fonkah on meidän leijona – voimapesä joka ottaa ja antaa treeneissä. Kaikki myös annetaan treeneihin. Kun vedetään treenin päälle extraa, siellä on myös Fonkah. Asenne on huippuluokkaa ja tuo koppiin myös oman valoisan persoonan. Tällaisia pelaajia tarvitaan jokaiseen joukkueeseen, jotta meillä on peleissä helpompaa.