21-vuotias keskikenttäpelaaja Noa Kiema on tehnyt jatkosopimuksen HIFK:n kanssa. Viime kaudella Kiema viimeisteli kolme maalia 14 Kolmosen ottelussa.

Kiema siirtyi HIFK:hon kaudelle 2022 Hongan junioreista, jossa hän pelasi muun muassa P17 SM-sarjaa. HIFK:ssa hän on vakiinnuttanut paikkansa ja pelannut 67 Miesten Kolmosen ottelua. Nyt ylemmällä keskikentällä viihtyvä Kiema aloittaa viidennen kautensa Tähtirinnoissa.

– Ei ollut missään vaiheessa kysymystäkään, ettenkö jatkaisi. Viides kausi seurassa lähtee käyntiin ja fiilis on huikea, Kiema kertoo.

HIFK:n edustusjoukkueen mukana keskikenttäpelaaja oli jo kaudella 2023, jolloin hän pääsi debytoimaan Ykköscupissa. Sarjaotteluiden osalta kakkonen tulee olemaan kuitenkin uusi haaste.

– Odotan kovia pelejä ja kovempaa tempoa – juuri niitä haasteita varten täällä ollaan. Tavoitteena on saada enemmän vastuuta, tehoja ja tietysti auttaa seuraa menestymään.

HIFK:n päävalmentaja Telmo Manninen on tyytyväinen Kieman jatkosta.

– Viime kaudella Noa kehittyi talven aikana hyvin ja alkoi syömään enemmän treeneissä ja tämä näkyi myös, kun hänet päästettiin irti. Yksi pelaajista, joita ei tarvinnut miettiä montaa sekuntia saako kantaa HIFK paitaa myös ensi kaudella.

– Odotan että Noa tekee sen duunin talven aikana ja työnteko alkaa kääntymään myös tehoiksi. Kehittymiseen tarvitaan aina oikea asenne ja ympäristö uskon, että hänen käyränsä ovat kasvussa, Manninen vakuuttaa.

Share