Joulupukki tuo HIFK:n kannattajille mieluisan lahjan, kun viime kaudella kovat tehot iskenyt Aleksi Wahlman on sopinut jatkavansa pelaajauraansa Tähtirinnoissa ensi kaudella Kakkosessa.

Aleksi Wahlman (25) palasi punapaitoihin kesken viime kauden ulkomailta, jossa mies tuntui löytäneen tehovaihteen. Vaikka pelattuja pelejä kertyi vain noin puolet, Wahlman paukutteli itsensä 17 maalilla HIFK:n Kolmosen lohkon maalikuninkaaksi! Lisäksi nousukarsinnoissa Hakaa vastaan syntyi yksi maali, mutta ikimuistoisimmat hetket koettiin Tammelassa Regions Cupin finaalissa. Wahlmanin huima soolomaali nosti HIFK:n johtoon, ja mies kruunasi iltansa vielä toisella maalilla ottelun loppupuolella.

– Viime kausi oli kaikin puolin todella upea. Parhaiten jäi mieleen Regions Cupin voitto sekä nousun varmistanut kauden viimeinen ottelu Brakulla! Tunnelma peleissä oli loistava, Wahlman muistelee mennyttä kautta.

Futisoppinsa Wahlman on saanut Espoossa Hongan organisaatiossa, jossa hän myös sai ensikosketuksensa miesten peleihin. Vuosina 2017-19 hän pelasi muutaman ottelun Kolmosta ja Kakkosta FC Honka/Akatemian riveissä ennen siirtoa EPS:n kakkosjoukkueeseen. Vuonna 2022 Wahlman teki 20 maalia Kolmosessa, mikä poiki näyttöpaikan ylempänä, kun HIFK tarjosi miehelle sopimusta. Vyölle kertyi tuolloin 21 ottelua ja kaksi maalia. HIFK:n konkurssin takia Wahlman vaihtoi kaudeksi 2024 saman sarjatason Käpylän Palloon, jossa vastuuta kertyi 22 ottelun verran. Näissä peleissä Wahlman osui tolppien väliin viidesti. Ensi kautta maalitykki odottaa innolla, samalla tiedostaen että haaste tulee olemaan huomattavasti kovempi.

– Odotukset ovat tulevalle kaudelle kovat, ja tavoitteena on nostaa HIFK seuraavalle sarjatasolle. Kakkonen on selkeästi kovempi sarja kuin Kolmonen, joten meidän pitää tehdä kovasti duunia talven ja kevään aikana, jotta ollaan valmiita kun kausi alkaa.

Lopuksi Wahlman lähettää vielä terveiset kaikille HIFK-kannattajille.

– Haluan toivottaa kaikille hyvää joulua ja uutta vuotta!

HIFK:n kausikortit kaudelle 2026 ovat nyt myynnissä! Hanki omasi täältä!

Share