HIFK:n miesten edustusjoukkueen valmennustiimi vahvistuu, kun uusina kasvoina Telmo Mannisen ryhmään saapuvat valmentaja Kalle Vasse, fyysinen valmentaja Henri Qvickström ja psyykkinen valmentaja Karoliina Taruvuori. Lisäksi aiemmilla kausilla mukana olleet Alex Maylett ja Otto Jahn jatkavat valmennustiimissä. Lenni Haapanen aloitti joukkueen huoltajana ja Eugeni Velinov siirtyy Joona Haaviston avuksi joukkueenjohtajan tehtäviin.

Kalle Vasse aloitti valmennusuransa kaudella 2012 FC Espoon junioreissa, ja nousi Kakkosessa pelanneen seuran edustusjoukkueen päävalmentajaksi kausiksi 2016–2017. FC Espoosta matka jatkui Käpylän Palloon, jossa hän toimi ensin B-junioreiden ja myöhemmin miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Viimeiset kolme kautta Vasse on toiminut Kakkosessa pelaavan PPJ:n päävalmentajana, joten hän tuo HIFK:n valmennukseen runsaasti lisää kokemusta.

Pelaajaurallaan Vasse edusti mm. Gnistania, Atlantista, AC Allianssia, FC Espoota ja FC Viikinkejä. Veikkausliigaotteluita hänelle kertyi 19, joissa entinen hyökkääjä onnistui kahdesti maalinteossa.

– Tosi hyvä fiilis muutamien treenien jälkeen. Vielä tietenkin tutustutaan joukkueen ja tiimin kanssa, mutta hommat ovat lähteneet hyvin käyntiin ja ensimmäiset tapahtumat kentällä ovat olleet erittäin hyviä, Vasse kommentoi.

Kalle Vasse liittyy uutena HIFK:n valmennustiimiin.

Henri Qvickström palaa HIFK:hon

Fysiikkavalmentajaksi ja fysioterapeutiksi joukkueeseen saapuu Henri Qvickström. 32-vuotias Qvickström on koulutukseltaan fysioterapeutti ja valmistuu keväällä liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta, pääaineenaan biomekaniikka.

Qvickström on toiminut aiemmin fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina FC Vaajakosken edustusjoukkueessa sekä Käpylän Pallon organisaatiossa, jossa työskenteli fyysisen valmennuksen päällikkönä muun muassa BSM-joukkueessa. KäPassa hän oli mukana voittamassa U15-ikäluokan Suomen mestaruutta.

FC Vaajakoskessa Qvickström kuului myös Sami Okkosen valmennusryhmään ja oli mukana edustusjoukkueen matkalla sarjanousuun Kakkosesta Ykköseen.

Qvickströmillä on myös aiempaa kokemusta HIFK:n edustusjoukkueesta, sillä hän toimi joukkueen fysioterapeuttina kaudella 2018 ja oli mukana juhlimassa nousua Veikkausliigaan. Hänen HIFK-taustansa on muutenkin vahva, sillä pelaajana hän on edustanut seuraa kolmos- ja nelosjoukkueissa sekä pelannut myös salibandya HIFK:n edustusjoukkueessa.

– On hienoa palata seuraan, joka merkitsee minulle paljon. Lähtökohdat ovat nyt täysin erilaiset kuin viimeksi. Silloin olin Masi Salmen apukäsi, tällä kertaa tuon mukanani päivittyneen osaamisen ja tutkittuun tietoon perustuvat toimintatavat koko staffin ja pelaajien käyttöön, Qvickström kertoo.

– Tämä seura on mulle tärkeä, ja siksi aion nostaa vaatimustasoa – myös itseltäni. Se on mun mielestä välittämistä.

Henri Qvickström

Karoliina Taruvuori aloittaa joukkueen psyykkisenä valmentajana

Psyykkiseksi valmentajaksi kouluttautunut Karoliina Taruvuori tuo joukkueelle työkaluja mm. keskittymiseen, motivaatioon, paineensietoon ja henkiseen hyvinvointiin.

– Tarkoitus on auttaa pelaajia saavuttamaan tavoitteita ja tekemään huippusuorituksia, toisaalta myös tukea haastavista hetkistä selviytymistä. Pelaajat pääsevät treenaamaan myös psyykkistä puolta ryhminä ja yksilöinä, Taruvuori kertoo.

Taruvuorella on taustaa urheilun puolella, mutta aloittaa nyt uuden aluevaltauksen.

– Minulla on vuosien takaa koripallovalmentajan kokemusta ja koulutusta. Psyykkiseksi valmentajaksi olen vasta kouluttautunut, mutta urheilu on suuri intohimoni ja haluan psyykkisenä valmentajana tehdä nimenomaan urheilun parissa hommia. Mahtavaa päästä HIFK:n mukaan.

Vaikka psyykkisen valmentajan rooli on Taruvuorelle uusi, hän on uransa aikana työskennellyt pitkään samankaltaisten asioiden parissa.

– Olen tehnyt vankien kanssa töitä ajattelun ja asenteiden kanssa useita vuosia urani alussa. Nykyään teen Helsingin rikosseuraamuskeskuksen johtajan tehtävän ohella Oikeusministeriön toimialalla työyhteisövalmennusta ja valtionhallinnossa työyhteisösovittelua. Näissä kaikissa tehtävissä psyykkisen valmentajan osaamisesta on hyötyä ja toisaalta niistä kertynyt kokemus tukee psyykkisen valmentajan osaamistani, Taruvuori päättää.

Karoliina Taruvuori

Alex Maylett ja Otto Jahn jatkavat valmennustiimissä

Alex Maylett jatkaa osana miesten edustusjoukkueen valmennustiimiä. Maylett saapui HIFK:hon kaudelle 2024, jolloin hän toimi Kolmosessa pelanneen edustusjoukkueen päävalmentajana. Viime kaudella Maylett toimi apuvalmentajana Telmo Mannisen valmennustiimissä.

Edustusjoukkueen lisäksi Maylett on valmentanut HIFK:n junioreissa, joissa hän aloittaa nyt kolmannen kautensa P2010-ikäluokan päävalmentajana sekä laajemmin B-junioreiden vastuuvalmentajana.

Myös Otto Jahn jatkaa valmennustiimissä. Jahn oli jo viime talvikaudella tukemassa edustusjoukkueen valmennustiimiä ja pitkän linjan HIFK-lainen jatkaa myös tulevalla kaudella edustusjoukkueen mukana.

Alex Maylett

Joukkueenjohto ja huolto

Joona Haavisto jatkaa joukkueenjohtajana. Viime kaudella huoltajana toiminut Eugeni Velinov siirtyy tukemaan Haavistoa joukkueenjohtajan tehtävissä ja Lenni Haapanen aloittaa miesten edustusjoukkueen uutena huoltajana. Aapo Haavisto jatkaa joukkueen lääkärinä.

Lenni Haapanen aloitti joukkueen uutena huoltajana.

Eugeni Velinov toimii tulevalla kaudella toisena joukkueenjohtajana.

Share