Naisten Futsal-liigan kausi käynnistyi HIFK:n osalta sunnuntaina Jyväskylässä, jossa viime kauden hopeamitalistit saivat vastaansa Palokan Riennon. Stadilaiset nappasivat kolmen pisteen arvoisen voiton itselleen jännittävien vaiheiden jälkeen lopputuloksella 4-5 (1-2).
Kauden avausmaali syntyi ottelun ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla, kun kapteeni Hanna Halonen vei HIFK:n johtoon Vilma Terävän syötöstä ajassa 11.57. Sama kaksikko oli jälleen asialla 37 sekuntia myöhemmin: Terävä syötti ja Halonen viimeisteli.
Taukolukemiksi saatiin lopulta 1-2 Emmi Rauhalan tehtyä PaRi:n kavennusmaalin HIFK-maalivahti Siiri Ahon taakse ajassa 18.54. Syöttöpisteen maaliin sai HIFK:ta kaudet 2022-2024 edustanut Saana Vestola.
HIFK lisäsi johtoaan ajassa 22.22, kun Tiia Elonsalo viimeisteli liigakauden ensimmäisen maalinsa. Esityön osumaan teki Annette Korin, ja tilanne oli HIFK:n hyväksi 1-3.
Jyväskylässä nähtiin lopulta jännittävä viimeinen kymppi, jonka aikana PaRi nousi ottelussa tasoihin peräti kaksi kertaa. Rauhala kavensi pelin toisella osumallaan ajassa 32.35, ja hetkeä myöhemmin entinen HIFK-kapteeni Anna-Kaisa Hannuksela tasoitti pelin lukemiin 3-3.
Ottelun draamankaari huipentui pelin viimeisten minuuttien aikana. Sandra Lind vei HIFK:n uudelleen johtoon ajassa 36.12, kunnes oli jälleen PaRi:n vuoro nousta takaisin taisteluun pisteistä. Iina Heikkilä kuittasi Lindin osuman 19 sekuntia myöhemmin, ja tasatilanne 4-4 säilyi aina viimeiselle sekunnille asti.
Moni ottelua seurannut varmasti jo uskoi, ettei ratkaisua nähtäisi varsinaisen peliajan aikana. Kapteeni Halonen kuitenkin räjäytti hattutempullaan HIFK:n voitonjuhliin sekuntia ennen summerin soimista, ja kolme pistettä lähti joukkueen mukana kohti Helsinkiä.
HIFK jatkaa vieraskentällä myös ensi viikolla, kun vuorossa on reissu Vaasaan FC Sport Vaasan vieraaksi lauantaina 11.10. klo 16.30. Kotiavaus Pirkkolassa pelataan puolestaan sunnuntaina 19.10. klo 13.00 Riemua vastaan.
Osta kausikorttisi tästä alk. 60 euroa!
5.10.2025 13:00 PaRi – HIFK 4-5 (1-2), Jyväskylän monitoimitalo
11.57 0-1 Hanna Halonen (Vilma Terävä)
12.34 0-2 Hanna Halonen (Vilma Terävä)
18.54 1-2 Emmi Rauhala (Saana Vestola)
22.22 1-3 Tiia Elonsalo (Annette Korin)
32.35 2-3 Emmi Rauhala (Sofi Salonen)
34.22 3-3 Anna-Kaisa Hannuksela
36.12 3-4 Sandra Lind (Hanna Halonen)
36.31 4-4 Iina Heikkilä
39.59 4-5 Hanna Halonen
Katso maalikooste HIFK:n instagramista!
HIFK:n kokoonpano:
12 Aho Siiri | MV (aloituskokoonpanossa)
24 Hiihtola Lotta | MV
2 Lind Sandra (aloituskokoonpanossa)
3 Kröger Karoliina
5 Elonsalo Tiia
6 Terävä Vilma
8 Halonen Hanna | C (aloituskokoonpanossa)
15 Laine Selja (aloituskokoonpanossa)
19 Korin Annette
22 Asp Bea
25 Peltonen Jenny
33 Meller Dali (aloituskokoonpanossa)