HIFK ja FC Haka j. kohtaavat lauantaina 18.10. Brahenkentällä Kakkosen nousukarsinnan toisessa osaottelussa klo 19.00 alkaen. Ottelu tullaan todennäköisesti myymään loppuun, joten liput tulee hankkia ennakkoon osoitteesta kauppa.hifkfotboll.fi. Kausikortit eivät käy nousukarsintaottelussa. 

Panokset ovat selvät: kaksiosaisen otteluparin voittaja yhteismaalein nousee ensi kaudeksi Kakkoseen. HIFK lähtee otteluun mukavista asetelmista voitettuaan Valkeakoskella pelatun ensimmäisen osan 4–1. Tomi Kurvinen on tulevana lauantaina pelikiellossa, mutta muita muutoksia HIFK:n pelaajatilanteessa ei ole.

Ottelutapahtumassa muutoksia – portit auki normaalia aiemmin 

A-sisäänkäynti eli Kaarlenpuiston puoleinen sisäänkäynti aukeaa klo 17.35. B-sisäänkäynti eli Läntisen Brahenkadun sisäänkäynti aukeaa klo 18.00. Molemmista sisäänkäynneistä pääsee sisään ennakkolipulla. Liput myydään mahdollisesti loppuun jo ennakkoon, jolloin ovella ei myydä lippuja. Mikäli lippuja jää ovelle myytäväksi, myynti tapahtuu B-sisäänkäynnillä. Huomiothan, että kausikortit eivät käy nousukarsintaottelussa.

Anniskelu ja myynti alkaa heti A-sisäänkäynnin avaamisen yhteydessä klo 17.35. Ottelutapahtuman alussa Telmo Manninen saapuu kahvioalueelle haastateltavaksi klo 17.40 ja Tomi Kurvinen klo 18.00. 

Katsomon puoli aukeaa vasta klo 18.00, eli samaan aikaan B-sisäänkäynnin avaamisen kanssa. 

Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt vauhdikkaasti ja ottelu tullaan todennäköisesti myymään loppuun. Suosittelemme hankkimaan liput ennakkoon osoitteesta kauppa.hifkfotboll.fi

HIFK:n maalilla 30 kilpailullista ottelua tällä kaudella pelannut Sam Jammeh odottaa kauden viimeistä ottelua innolla.

– Tosi odottavat ja hyvät fiilikset tulevasta matsista. Nämä ovat pelejä, joita kaikki haluavat pelata, kirjaimellisesti finaali meille. Jokaisen pelaajan täytyy laittaa itsensä likoon ja jättää ihan kaikki kentälle, Jammeh alleviivaa.

Myytyjen lippujen määrä ilahduttaa maalivahtia entisestään.

– Upeeta kuulla, että kiinnostus on ollut korkeaa. Tällä kaudella on ollut ihan sairas meininki katsomossa ja toivottavasti saamme vielä kerran Bragun täyteen. Näytetään, miksi meillä on maan parhaat ja äänekkäimmät fanit!

– Tulkaa sankoin joukoin paikan päälle, tehdään historiaa jälleen kerran YHDESSÄ. En gång, alltid, Jammeh päättää.

Sam Jammeh. Kuva: Tero Niskanen

Liput ja hinnat

Ottelu tullaan todennäköisesti myymään loppuun. Tapahtuman yleisökapasiteetti on 1500.

Liput kannattaa ostaa ennakkoon osoitteesta kauppa.hifkfotboll.fi. Huomioithan, että kausikortiit eivät käy nousukarsintaottelussa.

Ennakkolippujen hinnat ovat 20 euroa aikuisilta ja 10 euroa 6-16-vuotiailta. Alle 6-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi. Konttikatsomon numeroitujen lippujen hinta on 40 euroa.

Mikäli lippuja jää ovelle myytäväksi, lipun hinta on aikuisille 25 euroa ja 6-16-vuotiaille 10 euroa.

HIFK Play näyttää ottelun monikameratuotantona ja selostettuna

Ottelun tuotannosta vastaa LiukutaklausTV, mutta lähetys on katsottavissa HIFK Play -palvelussa play.hifkfotboll.fi

HIFK Play ja Liukutaklaus TV näyttää ottelun suorana

Share