HIFK kohtasi lauantaina viime kauden finaalivastustajansa RaiFu:n Raisiossa klo 13:00 alkaneessa ottelussa. Pisteet jäivät Raisioon kotijoukkueen 2-1-voiton myötä. HIFK:n ainoan maalin viimeisteli Dali Meller.

Ottelun avausmaalista vastasi kotijoukkue RaiFu jo ajassa 2:45. Tilanne alkoi kotijoukkueen rajapotkusta, jossa pallo pelattiin Stella Enwenan kautta maalin edustalle Kia-Mari Muuriselle. HIFK:n maalissa pelannut Siiri Aho oli hyvin mukana tilanteessa, mutta Muurinen onnistui sijoittamaan pallon valkopaitaisen vierasjoukkueen maaliin.

HIFK tuli pelissä tasoihin ajassa 11:11. Selja Laine kuljetti pallon vasenta laitaa pitkin syvälle hyökkäysalueelle, josta hän syötti pelivälineen taaksepäin Dali Mellerille. Meller laukoi kauden toisen maalinsa laukomalla pallon tolpan kautta raisiolaisten verkkoon.

Viime kauden finalistien välinen tämän liigakauden ensimmäinen kohtaaminen eteni pitkään tasatilanteessa 1-1, kunnes RaiFu jälleen siirtyi kuskin paikalle vajaat viisi minuuttia ennen loppua. Tekla Valkeapää tarjoili keskelle oikealta laidalta, ja Muurinen pääsi viimeistelemään pelin toisen maalinsa. RaiFu:n 2-1-maali jäi myös ottelun voittomaaliksi.

HIFK ja RaiFu ovat lauantain ottelun jälkeen tasapisteissä naisten Futsal-liigan sarjataulukossa sijoilla 3 ja 4. Molemmilla on kasassa yhdeksän pistettä neljän pelatun ottelun jälkeen. Koko sarjataulukon näet Palloliiton tulospalvelusta.

Katso ottelun maalikooste futsalliiga.tv:stä.

HIFK:n seuraava ottelu pelataan jälleen kotikentällä Pirkkolassa lauantaina 1.11. klo 13:00, kun vastassa on stadilaisia pisteen perässä oleva Mad Max Valkeakoskelta. Tule paikan päälle kannustamaan HIFK takaisin voittojen tielle!

Osta futsalin kausikortti tästä!

25.10.2025 13:00 RaiFu – HIFK 2-1 (1-1), Kerttulan liikuntahalli (Raisio)

2:45 1-0 Kia-Mari Muurinen (Stella Enwena)
11:11 1-1 Dali Meller (Selja Laine)
35:12 2-1 Kia-Mari Muurinen (Tekla Valkeapää)

HIFK:n kokoonpano:

12 Aho Siiri | MV (aloituskokoonpanossa)
24 Hiihtola Lotta | MV
2 Lind Sandra (aloituskokoonpanossa)
3 Kröger Karoliina
5 Elonsalo Tiia
6 Terävä Vilma
8 Halonen Hanna | C (aloituskokoonpanossa)
15 Laine Selja (aloituskokoonpanossa)
19 Korin Annette
22 Asp Bea
25 Peltonen Jenny
33 Meller Dali (aloituskokoonpanossa)

Artikkelikuva: Kirsi Nummela.

Share