HIFK kaatoi PPJ/Lauttasaaren Brahenkentällä Aleksi Wahlmanin, Elias Kaukamon ja Obinna Nzeh’n maaleilla. HIFK on nyt yhden voiton päässä lohkovoiton varmistamisesta, jolloin varmistuisi myös paikka vähintään nousukarsinnasta Kakkoseen. Tämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka valmistaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarpeita jokaisen tarpeisiin.
Syyskuun ensimmäisen ottelun lähtökohdat olivat selkeät: HIFK jäi tasapeliin reilu viikko sitten JäPS/47:n vieraana, ja nousua ajatellen loppukauden jokainen ottelu olisi tärkeää voittaa. Lauantain ottelu lähti käyntiin kuitenkin PPJ/Lauttasaaren hallitessa ottelua. Vieraat lähtivät otteluun paremmalla jalalla ja HIFK:n pelinrakentelu oli hankalaa ottelun alkupuolella.
Avausmaali syntyi kuitenkin kotijoukkueen toimesta, kun HIFK pääsi yhdeksännellä minuutilla ensimmäistä kertaa kunnolla PPJ:n kenttäpuoliskolle. Erikson Carlos nousi oikealla laidalla ja käytti pallon Niko Hukalla, ohitti nopeudellaan vieraiden puolustajan. Päätyrajan tuntumasta Erikson Carlos pelasi pallon maalin eteen Aleksi Wahlmanille, joka viimeisteli varmasti ottelun avausmaalin ja onnistui samalla tekemään maalin seitsemännessä perättäisessä Kolmosen ottelussa!
25. minuutilla PPJ sai vapaapotkun boksin ulkopuolelta vajaasta 20 metristä. Omar Kharyn painava laukaus suuntautui kohti maalia, mutta Sam Jammehin torjunta piti IFK:n johdossa.
Hetkeä myöhemmin tasoitusmaali oli vielä lähempänä. Samuel Leivo sai pallon IFK:n boksissa ja sijoitti kohti vasenta alakulmaa. Laukaus osui kuitenkin tolppaan ja pomppi vielä maaliviivan tuntumassa, mutta tasoitus jäi syntymättä. Vieraiden painostuksesta huolimatta tauolle lähdettiin HIFK:n johtaessa ottelua 1–0.

Skigaragen kummipelaaja Aleksi Wahlman onnistui jälleen maalinteossa. Kuva: Tero Niskanen
Toiselle jaksolle lähtiessä HIFK oli piristynyt ja onnistui luomaan enemmän maalipaikkoja. Ravintola Romanon kummipelaaja Antti Ulmanen pääsi laukomaan muutamaan otteeseen boksissa, mutta PPJ-puolustus kerkesi väliin.
Myös HIFK:n ja Rico Finnäsin antamat kulmapotkut aiheuttivat vaaraa vieraiden boksissa, joista syntyi lopulta myös helpottava 2–0-osuma. 70. minuutilla Rico Finnäsin antama kulmapotku pomppi lopulta Elias Kaukamolle, joka pääsi viimeistelemään kauden avausmaalinsa Kolmosen otteluissa.
Kymmenen minuuttia tästä eteenpäin HIFK onnistui jälleen. Erikson Carlos ohitti vasemmalla laidalla PPJ-puolustajan ja keskitti maalin eteen. Obinna Nzeh puski maalin edestä Kaukamon tavoin kauden avausosumansa.
Lisäajan puolella vieraat olivat vielä lähellä kavennusmaalia, kun Erik Stenbock onnistui karkaamaan vasemmalta IFK-puolustuksen ohi boksiin. Sam Jammeh otti kuitenkin jälleen upean torjunnan, jolla varmisti samalla myös seitsemännen nollapelinsä Kolmosen otteluissa.

HIFK:n topparit Obinna Nzeh ja Elias Kaukamo onnistuivat maalinteossa. Kuva: Tero Niskanen
Seuraava HIFK:n ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona 10.9. Tuusulassa TuPS:n vieraana. Matsi potkaistaan käyntiin klo 19.30 Tuusulan Urheilupuiston nurmella. HIFK Play näyttää jokaisen koti- ja vierasottelun osoitteessa play.hifkfotboll.fi.