HIFK palasi kesätauoltaan voitokkaasti, kun Töölön Taisto kaatui Brahenkentällä 0-5. Lämpimissä olosuhteissa pelattu ottelu veti yleisöä 551 katsojan verran. Tämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka valmistaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarvikkeita jokaisen tarpeisiin.
Ottelun ensimmäinen kunnon maalintekotilanne syntyi noin vartin pelin jälkeen, kun Erikson Carlos syötti Antti Ulmasen läpi. Töölön Taiston maalivahti Niko Huusko nappasi kuitenkin hienon tuplatorjunnan, eikä avausmaalia syntynyt. Seuraavassa tilanteessa myös TöTa oli lähellä avausmaalia. Rasmus Myllys pääsi laukomaan IFK:n boksin sisältä, mutta sijoitus painui kuitenkin hieman yli IFK:n maalin.
Hetkeä myöhemmin, vajaan 20 minuutin kohdalla avausmaali oli yhä lähempänä, kun Erikson Carlos tiputti pallon Eetu Purolle, joka laukoi pallon ylärimaan.
Ottelun avausmaali syntyi 34. peliminuutilla, kun Eetu Puro sai pallon vasemmalla laidalla. Puro löysi syötöllään keskeltä Erikson Carlosin, joka pujotteli vauhdilla useamman töölöläispelurin ohi ja sijoitti pallon oikeaan alakulmaan.

Erikson Carlos viimeisteli otelun avausmaalin. Kuva: Luukas Salin
Toinen jakso oli HIFK:n maalijuhlaa
Toiselle jaksolle lähdettiin IFK:n yhden maalin johdossa, mutta noin tunnin kohdalla peli repesi. Erikson Carlos pääsi nousi vasemmalla laidalla ja pääsi kokeilemaan, mutta Niko Huusko torjui tämän yrityksen. Aleksi Wahlman pääsi kuitenkin paluupalloon ja laittoi sen varmasti sisään vasemmalla jalallaan.
Muutaman minuutin päästä Wahlmanin show jatkui. Antti Ulmanen pelasi pallon keskelle, josta Wahlman harhautti upeasti kaksi puolustajaa ja sijoitti varmasti vasempaan alakulmaan.
Neljäs maali syntyi 65. minuutilla, kun Antti Ulmanen laittoi pitkän pallon kohti Erikson Carlosia. Brassi jätti nopeudellaan TöTa-puolustuksen taakseen ja tykitti pallon maaliin.

Aleksi Wahlman ja Erikson Carlos viimeistelivät kaksi maalia mieheen. Kuva: Luukas Salin
Ottelun loppulukemat viimeisteltiin reilu vartti ennen loppua, kun kaksi maalia syöttänyt Antti Ulmanen onnistui myös maalinteossa. Vaihdosta kentälle tullut Miska Peltola siirsi pallon Ulmaselle, joka pienen asettelun jälkeen laukoi pallon kovaa oikeaan alakulmaan ja viimeisteli kauden yhdeksännen maalinsa.

Antti Ulmanen viimeisteli loppulukemat 0-5. Kuva: Luukas Salin
HIFK:n seuraava ottelu pelataan jo tulevana maanantaina PPJ/Lauttasaaren vieraana Bolliksella. Seuraava kotiottelu puolestaan pelataan 4.8., kun FC Lahti/69 vierailee Bragulla. Liput himamatseihin voit hankkia osoitteesta kauppa.hifkfotboll.fi