Kolmosen C-lohkon kärkipaikkaa pitävä HIFK pelaa tulevana sunnuntaina kauden 10. ottelunsa. Vastustajaksi Brahenkentälle saapuu lohkon viimeisenä oleva HJK/Kantsu. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 19.15. 

Vielä kaudella 2023 Vitosessa pelannut HJK/Kantsu nousi Neloseen kaudelle 2024, jossa voitti oman lohkonsa selkeästi ja nousi kaudeksi 2025 Kolmoseen. Tällä kaudella pisteiden kerääminen on ollut haastavampaa, mutta edellisessä ottelussaan joukkue raapi toisen voittonsa, kun RiPS kaatui numeroin 2-0. HIFK puolestaan lähtee otteluun varsin mukavista asetelmista. Yhdeksästä ottelusta vain yksi pistemenetys, ja viimeisessä neljässä Kolmosen ottelussaan HIFK on päästänyt vain yhden maalin.

Edellisestä HIFK:n ottelusta on kerennyt vierähtämään hieman yli viikko. PKKU/2 kaatui Tuusulassa viime keskiviikkona komeasti 4–1, ja maalinteossa onnistui peräti neljä eri pelaajaa: Niko Hukka, Erikson Carlos, Antti Ulmanen sekä juuri Tähtirintoihin palannut Aleksi Wahlman.

– Oli tosi kiva päästä pelaamaan! Tietysti sen huomasi, että viime pelistä on paljon aikaa, mutta kyllä se siitä alkoi pikkuhiljaa sujua. Varsinkin ekan puoliajan jälkeen meidän peli alkoi rullata paremmin, niin sillon pääsi nauttimaan vielä enemmän. Tunnelma pelissä oli ihan loistava ja siitä oli upeeta päästä nauttimaan koko matsin ajan, Wahlman hehkuttaa paluuotteluaan.

Aleksi Wahlman onnistui paluuottelussaan maalinteon lisäksi antamaan yhden maalisyötön. Kuva: Tomi Kurki

HIFK pääsee sunnuntaina pelaamaan toista kertaa Brahenkentällä tällä kaudella. Ensimmäinen matsi Bragulla sujui upeasti, kun Tähtirinnat kaatoivat TuPS:n numeroin 4-0 peräti 1209 katsojan edessä. Tulevan sunnuntain otteluun irtoliput ovat käyneet jopa aiempaa paremmin kaupaksi. 

– On tosi kovat odotukset sunnuntaille! Itse en valitettavasti päässyt edelliseen matsiin Bragulle, mutta mitä olen kuullut niin tunnelma oli ihan mahtava. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle ja tehään tästäkin hieno tapahtuma, Wahlman päättää.

Tapahtumainfo

Bragulla pelaamisen myötä pystymme panostamaan ottelutapahtumaan yhä paremmin. Laajan ruokavalikoiman lisäksi ottelutapahtumassa on myös anniskelualue.

Suosittelemme hankkimaan pääsyliput otteluun ennakkoon osoitteesta kauppa.hifkfotboll.fi. Lippuja voi ostaa myös paikanpäältä Läntisen Brahenkadun puoleiselta B-sisäänkäynniltä. Otteluun on myyty hyvin lippuja ennakkoon, joten suosittelemme saapumaan ajoissa paikalle. Portit aukeavat tunti ennen ottelun alkua, eli klo 18.15.

Sisäänkäyntejä on kolme, joista Helsinginkadun ja Kaarlenpuiston puoleinen A-sisäänkäynti on tarkoitettu vain kausikorttilaisille ja ennakkolipuille. Lipunmyynti tapahtuu Läntisen Brahenkadun puoleisella B-sisäänkäynnillä, joka on tarkoitettu vain ovelta lippunsa ostaville. Lisäksi esteetön C-sisäänkäynti tapahtuu Helsinginkadun puolelta. Tarkemmat tiedot matsitapahtumasta voit lukea täältä.

HIFK Play näyttää ottelun

Mikäli et pääse paikan päälle Bragulle, voit katsoa ottelun myös HIFK Play –palvelusta!

Osoitteessa play.hifkfotboll.fi voi tehdä jatkuvan kuukausitilauksen, tai ostaa yksittäisiä otteluita. Kuukausitilauksen hinta on 12,90 € (9,90 € osakkaille) ja yksittäinen ottelu maksaa 6,90 €. 

HIFK Play näyttää kaikki HIFK:n ottelut kaudella 2025

Share