HIFK jatkoi vahvaa menoaan Kolmosessa, kun PPJ/Lauttasaari kaatui Bolliksen kesäillassa. Tämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka valmistaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarvikkeita jokaisen tarpeisiin.  

Tähtirinnat aloitti ottelun vahvasti ja jo kamppailun 7. minuutilla nähtiin avausmaali. Osumasta vastasi Moshtagh Yaghoubi, jonka komea laukaus noin 25 metristä painui isäntien maalin perukoille. Ensimmäiset 20 minuuttia olivat HIFK:lta vahvaa tekemistä ainakin maalipaikkojen luomisen suhteen ja paremmalla viimeistelyllä maaleja olisi voinut syntyä enemmänkin. Esimerkiksi Erikson Carlos ja Antti Ulmanen pääsivät kokeilemaan hyvistä paikoista rangaistusalueen sisällä, mutta viimeistely ontui.

Pelin edetessä PPJ pääsi touhuun hieman paremmin mukaan, mutta kotijoukkueen tilaisuudet maalintekoon rajoittuivat lähinnä muutamaan kulmapotkuun, joista ei sen vaarallisempaa tilannetta syntynyt. Kokonaisuudessaan ensimmäinen puoliaika oli HIFK:n hallintaa. Enempää maaleja ei kuitenkaan ensimmäisen puoliajan aikana nähty, joten tauolle lähdettiin lukemissa 0-1.

Ottelun toinen puoliaika alkoi pitkälti ensimmäisen mukaisesti. HIFK vyörytti hyökkäyksiä ja illan seuraavan osuman syntyminen oli todella lähellä muutamaan otteeseen, mutta Erikson Carlosin yritykset pysähtyivät kahdesti isäntien maalin ylärimaan. Vastoin pelitapahtumien kulkua PPJ tuli otteluun mukaan 63. minuutilla todellisella onnenkantamoisella. HIFK-puolustaja Obinna Nzeh’n purkupallo kimposi rangaistusalueen rajalla PPJ:n Vili Laineen sääreen ja siitä maaliin ohi hölmistyneen Sam Jammeh’n.

Kuluvan kauden aikana HIFK on kyninyt vastustajansa lukuisia kertoja toisen puoliajan lopussa ja niin kävi myös nyt. Kamppailun 69. minuutilla Aleksi Wahlmanin upea kaukolaukaus painui maaliin ja näin HIFK siirtyi 1-2-johtoon. Lopullinen ratkaisu nähtiin hieman ennen varsinaisen peliajan loppumista, kun HIFK-kippari Rico Finnäs tarjoili upean keskityksen, josta Antti Ulmanen puski pallon varmasti PPJ:n maaliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ulmanen niittasi maalin edestä loppulukemiksi 1-4.

Voittomaalin HIFK:lle laukonut Aleksi Wahlman oli tyytyväinen tärkeiden sarjapisteiden johdosta.

– Ottelu muistutti meidän edellistä matsia Töölön Taistoa vastaan. Alku oli hieman tahmea, vaikka sen suurempia ongelmia meillä ei ollut. Ensimmäisellä puoliajalla loimme jo maalipaikkoja, mutta toisella jaksolla olimme selvästi tehokkaampia ja paransimme peliä kokonaisuutena. Hyvä voitto ja tärkeät kolme pistettä mukaan, kertoi Wahlman ottelun päätyttyä.

HIFK:n seuraava ottelu pelataan ensi viikon maanantaina 4. elokuuta, kun FC Lahti/Kuusysi vierailee Brahenkentällä. Matsi alkaa klo 18.30.

Share