Voitokkaan kauden avauksen jälkeen HIFK on niittänyt vaihtelevaa menestystä niin sarjassa kuin Suomen Cupissakin. Kevätkierrokselle on mahtunut sekä voittoja että tappioita – mutta Kakkosen tasaisimmassa lohkossa Rödan otteet ovat toistaiseksi riittäneet kakkossijaan 12 pisteellä. Cup-juna pysähtyi puolestaan jo ensimmäiselle asemalle, kun HJK:n Akatemia voitti tiukassa ottelussa 2–1.
Kevätkierroksen sarjaotteluista tähän mennessä neljä on päättynyt IFK:n voittoon ja kolme häviöön. Joukkueen valmentaja Tomi Rouhiainen analysoi tuloksia: “Kausi on ollut tähän asti nousujohteinen, vaikka tulokset ovat heilahdelleet. Välillä paremmalla pelillä on jääty pisteittä, ja toisinaan vähän heikommallakin on otettu voitto. Etenkin ottelu PPJ:tä vastaan antoi jo väläyksiä siitä pallollisesta pelistä, jota varmasti haluamme nähdä lisää kauden edetessä. Sen eteen pitää edelleen tehdä treenikentällä töitä, mutta joukkue on siihen hyvin sitoutunut.”
HIFK kärsi kirvelevät tappiot JäPSiä sekä HPS:ää vastaan, mutta onnistui katkaisemaan orastavan häviöputken viemällä voiton peräkkäisissä otteluissa sekä Ylämyllyn Yllätyksestä että paikallisvastus PPJ:stä.
Suomen cupissa HIFK kohtasi kotikentällään ylemmällä sarjatasolla Ykkösessä pelaavan HJK:n Akatemia-joukkueen. Vaikka otteluun lähdettiin altavastaaja-asemasta, Väiskillä saatiin hetkellisesti nauttia ehdasta Cupin taiasta, kun joukkue karkasi yllättäen Minea Strömbergin maalilla 1–0 johtoon ottelun 17. minuutilla. Voitonhuumaa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, vaan puoliajalle siirryttiin 1–1 lukemissa, kun HJK onnistui kirimään rinnalle Ines Pietikäisen viimeistelyllä 30. minuutilla. HIFK teki kaikkensa säilyttääkseen tasalukemat taulussa, mutta lopulta sinnikäs vastarinta murtui toisella jaksolla ottelun ennakkosuosikkia vastaan Pietikäisen rokottaessa Rödaa huolimattomuudesta – ja viimeistellessään jo toistamiseen. HIFK onnistui luomaan ottelun loppua kohti vielä muutamia vaarallisia maalipaikkoja, mutta ottelun lopputulos, 2–1, oli kuitenkin jo sinetöity.
Rouhiainen kommentoi lyhyeksi jäänyttä Cup-taivalta: “Tiedettiin jo etukäteen, että joudutaan puolustamaan pitkiä pätkiä pelissä HJK:ta vastaan, ja se myös tehtiin hyvin kurinalaisesti. Tehtiin peli vastustajalle erittäin vaikeaksi. Etenkin toisella jaksolla pystyttiin myös luomaan tukku hyviä maalipaikkoja, joista jonain toisena päivänä joku olisi mennyt sisään. Vaikka lähdettiin selkeänä altavastaajana peliin, niin lopulta eniten jäi harmittamaan se, ettei päästy enää lopussa tasoihin. Jäi tunne, että enemmänkin olisi ollut saatavissa pelistä.”
Tappiosta huolimatta Rouhiainen näkee tilanteessa myös hopeareunuksen: “Cup-pelin uskon tuoneen joukkueelle lisää itseluottamusta omaan tekemiseen – nähtiin että pystytään haastamaan kovempiakin jengejä tasaväkisesti. Tulos jätti nälkää ja näytönhalua, mikä toivottavasti saadaan esiin seuraavissa sarjapeleissä.”
Nälkä ja näytönhalu eivät kuitenkaan riittäneet, kun HIFK lähti haastamaan Cupin jälkeen suvereenia sarjaykköstä – Gnistania. Gnistania vastaan kärsitystä tappiosta sisuuntuneena HIFK varmisti itselleen täyden kolmen pisteen potin seuraavassa sarjaottelussa VJS:ää vastaan selkeällä 3–1 tuloksella. Maalitili avattiin Greta Moilasen toimesta ottelun 23. minuutilla. Etumatkaa vahvistettiin vielä Sofie Ahdin puskumaalilla sekä Moilasen toisella osumalla. Viimeisin vierasvoitto nosti Rödan lohkon kakkoseksi. Joukkueen kapteenisto kuvailee ottelua: ”Kahden vaikean ottelun jälkeen IFK saapui Vantaalle vahvalla voitontahdolla – ja sen huomasi. Kaikki taistelivat kovaa ja tekivät yhdessä töitä voiton eteen. Saimme myös todistaa yhtä kauden hienoimmista maaleista, kun joukkue pelasi yhtenäisesti kollektiivina ja Sofie [Ahti] teki kauden ensimmäisen maalinsa.”
Ennen kesän sarjataukoa pelataan vielä kolme ottelua. Seuraavaksi HIFK matkaa Athenen vieraaksi Porvooseen. Ottelu pelataan tiistaina 17.6. kello 19:30.