HIFK nappasi keskiviikkoillan kamppailussa PKKU/2:ta vastaan upean 1-4-voiton ja siirtyi Kolmosen lohkonsa kärkipaikalleTämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka valmistaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarvikkeita jokaisen tarpeisiin.   

Hyrylän urheilukeskuksen nurmella pelattu kamppailu alkoi melko tasaisesti. Lohkon alemman puoliskon joukkueisiin kuuluva PKKU/2 lähti otteluun ennakkoluulottomasti ja punamustat onnistuivat tarjoamaan HIFK:lle kelpo vastuksen ensimmäisen puoliajan aikana. Kamppailun ensimmäinen läheltä piti -tilanne nähtiin 33. peliminuutilla, kun vasemmalta lähtenyt keskitys tavoitti HIFK-peluri Eetu Puron, jonka pusku maalin läheltä pysähtyi ylärimaan.

Illan avausosumaa ei tarvinnut kuitenkaan kauaa odottaa, sillä minuuttia myöhemmin Tomi Kurvisen pitkä avaus tavoitti pystyyn juosseen Niko Hukan, joka nosti komeasti pallon maaliin yli vastaan tulleen kotijoukkueen maalivahdin. PKKU ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan hieman ennen puoliajan päättymistä Milot Becin komea kaukolaukaus painui HIFK:n maaliin. Pelin kuvan mukaisesti taukoa lähdettiin viettämään tasatilanteessa.

Tuusulaan oli saapunut mukavasti vieraskannattajia. Kuva: Tomi Kurki

Ottelun toinen puoliaika alkoi sähäkästi, sillä ensimmäisten minuuttien aikana molemmille joukkueille siunaantui hyvä tilaisuus johtomaalin tekemiseen. Pelin edetessä pidemmälle joukkueiden välin tasoero alkoi hiipimään esiin ja HIFK pääsi luomaan enemmän painetta isäntien maalille. Helpottava johto-osuma näki päivänvalonsa 58. peliminuutilla, kun HIFK:n Aleksi Wahlman pääsi tuikkaamaan pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta. Seuraavaa osumaa ei tarvinnut kauaa odotella, sillä yhdeksän minuuttia myöhemmin Erikson Carlos nousi vasenta laitaa pitkin terävästi kohti maalia ja laukoi pallon tarkasti verkon perukoille. Muutamaa minuuttia myöhemmin HIFK-kärki Antti Ulmanen sinetöi loppulukemiksi 1-4 tarkalla vasemman jalan laukauksella rangaistusalueen sisältä. HIFK loi kamppailun lopussa vielä muutaman melko hyvän maalipaikan, mutta viimeistely ontui, joten enemmän maaleja ei nähty.

HIFK-kapteeni Rico Finnäs oli tyytyväinen joukkueensa tauolla tekemään ryhtiliikkeeseen.

– Ensimmäinen puoliaika oli aika uninen meiltä. Kävimme tauolla hyvän keskustelun kopissa ja tiesimme, että meidän täytyy nostaa tasoamme, jotta saamme pisteet ottelusta. Toisella puoliajalla meillä olikin jo eri ilme. Peli näytti paremmalta ja saimme hyvät lukemat taululle.

Lopuksi Finnäs halusi myös kertoa terveiset HIFK-kannattajille.

– Ensi viikolla on viimeinen ottelu ennen kesätaukoa, joten kaikki Bragulle!

HIFK:n ja HJK/Kantsun välinen ottelu pelataan Brahen kentällä sunnuntaina 6. heinäkuuta. Matsi alkaa klo 19.15. Osta matsi liput ennakkoon tästä!

Share