HIFK nappasi torstai-illan kärkikamppailuista MPS/Atletico Malmia vastaan upean 0-3 voiton ja siirtyi Kolmosen lohkonsa kärkipaikalle. Tämän otteluraportin tarjoaa Pentel, joka tarjoaa laadukkaita kirjoitus- ja väritystarvikkeita jokaisen tarpeisiin.     

MPS/Atletico Malmi 0-3 (0-2)
24′ 0-1 Arttu Auranen
44′ 0-2 Nikolas Saira
52′ 0-3 Miska Peltola

Ottelun ensimmäinen maalintekopaikka syntyi jo ensimmäisellä minuutilla, kun Miska Peltola pelasi pallon oikealta laidalta boksiin Noa Kiemalle. Atletico Malmin maalivahti Kaapo Sinervo kuitenkin torjui IFK:n ensimmäisen yrityksen. 

HIFK hallitsi ottelun alkua ja tulosta syntyi 24. minuutilla, kun Miska Peltola ohitti laidallaan kaksi Ticon puolustajaa ja pelasi pallon boksiin. Lopulta Antti Ulmanen pudotti pallon boksin reunalle Arttu Auraselle, jonka tarkka laukaus painui tolpan kautta maaliin ja vei Tähtirinnat ottelussa johtoon. 

Arttu Auranen vei upealla laukauksella HIFK:n johtoon. (Kuva: Riku Laukkanen / @r1kuexposures)

Muutama minuutti avausmaalia myöhemmin myös kotijoukkue sai hyvän maalintekopaikan, kun Olli Hänninen pääsi laukomaan painavan vedon boksin kulmalta, mutta Sam Jammeh torjui laukauksen varmasti. 

34. peliminuutilla Moshtagh Yaghoubi oli lähellä iskeä kauden avausmaalinsa upealla tavalla. Boksin ulkopuolelta lähtenyt vasemman jalan laukaus osui kuitenkin vain ylärimaan.

Muutama minuutti ennen taukoa HIFK siirtyi ottelussa kahden maalin johtoon. Nikolas Saira riisti pallon Tico-puolustukselta, pääsi karkaamaan läpi ja sijoitti pallon maaliin tehden samalla kauden avausmaalinsa Kolmosessa.

Nikolas Saira viimeisteli kauden ensimmäisen maalinsa Kolmosessa. (Kuva: Riku Laukkanen / @r1kuexposures)

Ottelun kolmas maali syntyi toisen jakson alkupuolella 52. minuutilla, kun kulman jälkitilanteesta Nikolas Saira nosti pallon maalin eteen, josta Miska Peltola puski kauden neljännen maalinsa. 

Miska Peltola puski loppulukemiksi 0-3. (Kuva: Riku Laukkanen / @r1kuexposures)

Peltolan viimeisteltyä ottelun loppulukemat kotijoukkue piti hieman enemmän palloa, mutta vaaralliset maalintekopaikat jäivät vähiin. Tilastomerkintöjä ei siis tullut enempää, kun varsin siistissä ottelussa ei nähty ensimmäistäkään korttiakaan.

 

Seuraava HIFK:n ottelu pelataan ensi viikon tiistaina 17.6., kun Regions’ Cup käynnistyy puolivälieräottelulla EsPa:n vieraana. Ottelu käynnistyy Matinkylässä klo 19.

Share