Skip to main content

Naisten Futsal-liigan loppuottelut HIFK:n ja RaiFu:n välillä ovat edenneet ratkaisevaan viidenteen otteluun, jonka voittaja on kauden 2024-2025 Suomen mestari. Ottelu pelataan lauantaina 10. toukokuuta klo 13.00 Pirkkolan palloiluhallissa. Tule mestoille seuraamaan kauden huipennusta!

Ottelusarja on toistaiseksi edennyt tasaisesti, ja joukkueet ovat vuorotellen napanneet kiinnityksiä kultamitaleihin. Kaksi ensimmäistä peliä pelattiin huhtikuun lopussa Pirkkolassa: HIFK voitti ensimmäisen finaalin lukemin 6-3, ja RaiFu puolestaan toisen ottelun lukemin 1-3.

Sama tahti jatkui viime viikolla Raisiossa, josta HIFK ensi haki 3-5-vierasvoiton lauantaina. RaiFu kuitenkin tasoitti ottelusarjan toistamiseen sunnuntaina kaatamalla HIFK:n kotiyleisönsä edessä maalein 3-1. Näin edessä on nyt ratkaiseva, viides loppuottelu HIFK:n kotikentällä.

Tule siis lauantaina mestoille Pirkkolaan kannustamaan HIFK kolmanteen perättäiseen Suomen mestaruuteen! Liput otteluun maksavat 15/10 euroa. Runkosarjan kausikortit eivät enää ole voimassa pudotuspeleissä, mutta kausikorttiasi näyttämällä saat pääsylipun otteluun puoleen hintaan (7,50 e). Pirkkolan yleisökapasiteetti on rajallinen, joten suosittelemme saapumaan otteluun hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä.

Pirkkolaan pääset kätevästi julkisilla muun muassa busseilla 23, 42 tai 400 sekä pikaratikkalinjalla 15. Hallin vierestä löytyy myös tilava parkkipaikka. Huomioithan, että Pirkkolan palloiluhallin viereinen parkkipaikka on nykyään maksullinen.

Jos et pääse paikalle, voit seurata kaikkia Naisten Futsal-liigan otteluita suorana Ruutu+ -palvelun kautta.

Artikkelikuva: Kirsi Nummela.