Skip to main content

HIFK ja Jaro iskevät yhteen helatorstaina Suomen Cupin ottelussa. Matsi alkaa klo 15.00 Luodon urheilupuistossa.

Täksi kaudeksi takaisin Veikkausliigaan nousseet pietarsaarelaiset ovat aloittaneet kautensa kelvollisesti, sillä sarjajumboksi erilaisissa kausiennakoissa veikkailtu joukkue majailee sarjataulukon 10. sijalla. Eroa sarjajumbo AC Ouluun on kertynyt neljän pisteen verran. Yksi alkukauden onnistujista on ollut Ruotsin kolmannelta sarjatasolta löydetty Kerfala Cissoko, joka on osunut viidesti Veikkausliigan alkukauden aikana. Edellisen ottelunsa Jaro pelasi viime viikon lauantaina, kun se tasasi Pietarsaaren keskuskentällä pisteet IF Gnistanin kanssa lukemin 1-1.

Suomen Cupissa Jaron taival alkoi 3. kierrokselta. Kauden ensimmäisissä Suomen Cupin ottelussaan punapaidat matkasivat Vaasaan paikallisen IFK vieraaksi. Vaasalaiset laittoivat Jaron toden teolla ahtaalle, sillä jatkopaikka irtosi vastasi rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Seuraavalla kierroksella Jaro oli tyly vieras Kolmosessa pelaavalle Haukiputaan Pallolle, sillä pietarsaarelaiset nappasivat ottelusta komean 0-7-vierasvoiton.

HIFK on pelannut jo neljä ottelua tämän vuoden Suomen Cupissa ja se on napannut voitot Olarin Kiksistä, KY/Unitedista, Atlantis/PM:stä sekä Kakkosessa pelaavasta PuiU:sta. Myös Kolmosessa joukkue on aloittanut kautensa voittojen merkeissä, sillä päävalmentaja Telmo Mannisen suojatit ovat voittaneet kuudesta pelaamasta ottelustaan viisi. Edellisen kerran Tähtirinnat oli tulessa viime lauantaina, kun se kaatoi Bolliksella Erikson Carlosin ja Miska Peltolan maaleilla JäPS/47:n lukemin 2-0.

HIFK-peluri Niko Hukka ei lähde nöyristellen helatorstain Suomen Cupin kohtaamiseen.

– Tuntuu hyvältä kohdata Jaro. Treeneissä on ollut hyvä fiilis ja tuntuu siltä, että jengi on valmiina tähän haasteeseen ja Jaron kaatamiseen. Suomen Cupiin liittyy taikaa, ja mikään ei ole ikinä varmaa. Omalla hyvällä pelillä hyökkäys- ja puolustuspäässä sekä kliinisellä viimeistelyllä on mahdollista voittaa tämä matsi.

Ottelun näyttää Ruutu+ -palvelu. HIFK Play ei tarjoa kamppailusta striimiä Suomen Cupin lähetysoikeuksista johtuen.

Artikkelikuva: Tero Niskanen