Suomen Cupin 4. kierroksen ottelu HIFK – PuiU pelataan tiistaina 6.5. klo 19.00 alkaen Väinämöisen kentällä. Panoksena ottelussa on paikka 32 parhaan joukossa Suomen Cupissa, sekä HIFK:lla mahdollinen paikka Regions’ Cupissa.
HIFK pääsee lauantaisen RiPS-voiton jälkeen nopeasti takaisin pelikentille, kun Suomen Cupin ottelu pelataan tiistaina sarjaotteluiden välissä. Cupissa panokset kovenevat, ja nyt vastassa on sarjatasoa ylempänä pelaava joukkue.
Puistolan Urheilijat voittivat viime kaudella Kolmosen lohkonsa ja nousivat täksi kaudeksi Kakkoseen. Joukkue aloitti Kakkosen ryminällä, kun kahdesta ensimmäisestä ottelusta saaliina oli kuusi pistettä ilman päästettyjä maaleja. Viime lauantaina PuiU kärsi kuitenkin kauden ensimmäisen tappionsa, kun FC Honka haki 0–3 vierasvoiton Puistolasta.
Suomen Cupissa PuiU liittyi kilpailuun mukaan kolmannella kierroksella, jossa se voitti Kolmosessa pelaavan VJS:n kakkosjoukkueen numeroin 3–1.
Ottelujärjestelyt
Ottelu pelataan Väinämöisen kentällä, joten tapahtumaan on vapaa pääsy. Kahvio palvelee tuttuun tapaan Väiskillä, jossa maksutapoina toimii kortti ja Mobile Pay. Mikäli et pääse otteluun paikan päälle, voit katsoa ottelun HIFK Play –palvelusta.
Panoksena mahdollinen paikka Regions’ Cupissa
Kahdeksan parhaiten Suomen Cupissa menestynyttä Kolmosen/Nelosen joukkuetta osallistuu Regions’ Cupiin. Suomen Cupissa on jäljellä enää 14 tällaista joukkuetta, ja jokainen näistä joukkueista pelaa 4. kierroksella ylemmän sarjatason joukkuetta vastaan.
Ilman suurempia yllätyksiä paikka Suomen Cupin 5. kierroksella takaisi siis paikan myös Regions’ Cupissa. Voit lukea itse kilpailusta lisää täältä.
HIFK – PuiU
Suomen Cupin 4. kierros
6.5.2025 Klo 19.00
Väinämöisenkenttä