Skip to main content

Suomen Cup käynnistyi HIFK:n osalta sunnuntai-iltana voitolla, kun Olarin Kiksi kaatui Espoonlahdessa numeroin 3–1. 

Ottelu käynnistyi HIFK:n kannalta erinomaisesti, kun Niko Hukka vei HIFK:n johtoon jo kolmannella peliminuutilla. Varttia myöhemmin Tähtirintojen keskikentällä pelannut Rico Finnäs löysi upealla läpisyötöllään Erikson Carlosin, joka sai rauhassa viimeistellä HIFK:n toisen maalin. 

Miska Peltola viimeisteli HIFK:n kolmannen maalin.

Toinen jakso aloitettiin HIFK:n kahden maalin johdossa, mutta useista paikoista huolimatta lukemat olivat pysyä maltillisina loppuun asti. Kolmas maali nähtiin lisäajalla, kun vaihdosta kentälle tullut Miska Peltola sai Finnäsiltä pitkän pallon ja pääsi karkaamaan espoolaisten puolustukselta. Peltola laukoi pallon etukulmaan viimeistellen samalla HIFK:n viimeisen maalin. 

Lisäajan viimeisellä minuutilla Olarin Kiksi sai vielä rangaistuspotkun, josta kotijoukkue sai iskettyä kavennusmaalin ja viimeisteltyä ottelun loppulukemiksi 1–3.  

Telmo Manninen ottelun jälkeen.

HIFK:n päävalmentaja Telmo Manninen oli otteluun tyytyväinen, mutta löysi myös parannettavaa. 

– Saimme luotua hyvin maalipaikkoja, joka on ihan hyvä merkki, mutta tietysti ne paikat pitäisi käyttää tehokkaammin ja ehkä olla hieman maltillisempi boksin lähellä. Olarin Kiksi oli ihan hyvä vastus Vitosen joukkueeksi, Manninen kertoi ottelun jälkeen. 

– Pelissä oli hyvääkin, ja saimme luotua hyviä hyökkäyksiä, sekä pystyimme tekemään asioita, joita olemme harjoitelleet. Toki aina löytyy kehitettävää, Manninen päättää.  

HIFK etenee Suomen Cupissa toiselle kierrokselle, jossa vastaan tulee Vitosessa pelaava KY United. Uutisoimme ottelun ajankohdasta ja pelipaikasta lähipäivinä.