HIFK on saanut vahvistuksen sille, että sen kotikenttä on seuraavalla kaudella Brahen kenttä, eli Bragu. HIFK:lla on yksitoista kotiottelua, joista kymmenen pelataan Bragulla ja yksi (ensimmäinen) Töölön pallokentällä, eli Bolliksella. Brahen kentällä tehdään huoltotoimenpiteitä huhtikuussa, minkä vuoksi se ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole käytettävissä vielä 16.4. pelattavassa kauden ensimmäisessä kotiottelussa. Mikäli huoltotoimenpiteet saadaan vietyä loppuun ennen ensimmäistä kotiottelua, saatetaan myös se pelata Bragulla.
Hanki kausikorttisi nyt, niin saat sen ensimmäisten joukoissa
Kausikortteja on myyty 398 kappaletta, kun lasketaan yhteen kausarimyynti sekä osakkeiden kautta menneet kortit!
Ensimmäinen erä kausareita menee painoon ensi viikon keskiviikkona. Jos siis haluat omasi kotiin mahdollisimman nopeasti, teethän tilauksesi viimeistään viikonlopun aikana
Voit tästä päivästä lähtien hankkia kausikortin myös Epassilla. Klikka tästä ja pääset ostamaan kausikortin Epasilla.
Muistathan, että seuran osakkaana saat yhden kausarin jokaista ostamaasi osaketta kohden. Jotta välttäisimme tilanteen, jossa painamme kausikortteja, jotka eivät tule käyttöön ja täten turhaan syö yleisökapasiteettia, olemme jokaiseen enemmän kuin yhden osakkeen hankkineeseen osakkaaseen yhteydessä. Tarkistamme tässä yhteydessä, kuinka monta kausikorttia osakas haluaa.
Joulukuu
La 21.12.
Esport Areena
EsPa
3–1
HIFK
Tammikuu
La 18.1.
Talin jalkapallohalli
HIFK
4-1
PPJ Lauttasaari
Pe 24.1.
Järvenpään monitoimihalli
JäPS/47
0-0
HIFK
Helmikuu
Su 2.2.
LähiTapiola-areena
Åbo IFK
1-1
HIFK
Pe 14.2.
Bollis 1
HIFK
13–1
Ponnistus
Syyskuu
La 6.9.
Brahenkenttä
HIFK
3-0
PPJ Lauttasaari
Ke 10.9.
Hyrylä UP
TuPS
1-3
HIFK
Pe 19.9
Tammela
JäPS/47
2-6
HIFK
Ti 23.9.
Brahenkenttä
HIFK
6-2
MPS Atletico Malmi
Lokakuu
La 4.10.
Talin halli
HJK Kantsu
1-10
HIFK
11.10.
Tehtaan kenttä
FC Haka j.
1-4
HIFK
La 18.10.