25-vuotias keskikenttäpelaaja Arttu Auranen siirtyy HIFK:hon Käpylän Pallosta, jossa pelasi viime kaudella Ykkösliigaa.
Auranen pelasi nuoruutensa FC Espoossa, jossa hän debytoi Kakkosessa kaudella 2018 ollessaan 18-vuotias. Kahden FC Espoon edustusjoukkueessa vietetyn kauden jälkeen Auranen siirtyi Lahteen, jossa hän pelasi Kakkosta Reippaan paidassa, sekä kolmen ottelun verran Veikkausliigaa FC Lahden riveissä. Veikkausliigassa Auranen onnistui myös maalinteossa RoPS:aa vastaan.
Lahdesta Aurasen matka jatkui PK-35:n paitaan, jossa hän pelasi 25 ottelua Ykköstä. Kauden 2022 alkaessa Auranen loukkaantui päästen pelikentille takaisin vasta kaudella 2024 Käpylän Pallossa. Ykkösliigaotteluiden lisäksi Auranen pelasi myös KäPa:n farmiseura NJS:n riveissä Kakkosta. Yhteensä Auranen on pelannut kolmella ylimmällä sarjatasolla 79 ottelua.
Auranen itse liittyy innostuneena HIFK:hon ja uskoo menestykseen alkavalla kaudella.
– Viime kauden jälkeen aika nopeasti oli jo mielessä, että olisi kiinnostavaa tulla pelaamaan IFK:hon. Joukkueessa on paljon tuttuja ja kavereita, joka omalta osaltaan vahvisti ideaa tänne tulosta, Auranen kommentoi siirrosta.
– Innostunein fiiliksin hyppään joukkueeseen mukaan. Muutamien treenien myötä olen jo havainnut, kuinka nälkäinen ja hyvä joukkue meille on rakentumassa. Toivon, että pystyn omalla panoksellani olla auttamassa joukkuetta pelaamaan voittavaa futista ja sen myötä nousemaan kauden päätteeksi. Hienoa päästä pelaamaan loistavien fanien eteen ja uskon, että yhdessä me pystymme luomaan tulevasta kaudesta menestyksekkään, Auranen päättää.
HIFK:n päävalmentaja Telmo Mannisen mukaan Auranen tuo paljon osaamista joukkueeseen.
– Auranen tuo keskikentälle paljon kokemusta ja taitoa ylemmiltä sarjatasoilta. Hänellä on niin silkinpehmeä kosketus, että sudenkorentokaan ei huomaisi, jos Arttu kävisi nappaamassa pisaran siiveltä. Hän pystyy pelaamaan tarvittaessa vähillä kosketuksilla ja myös ryhmittämään peliä. Harvinainen pelaaja tällä sarjatasolla, Manninen vakuuttaa.
Pelaajatilanne 23.1.2025:
Alex Hendren (maalivahti)
Sam Jammeh (maalivahti)
Teddy Schalin (maalivahti)
Rico Finnäs (puolustaja)
Obinna Nzeh (puolustaja)
Niko Turunen (puolustaja)
Elias Kaukamo (puolustaja)
Niilo Pirttinen (puolustaja)
Tomi Kurvinen (puolustaja)
Eero Karjalainen (puolustaja)
Nico Orenius (puolustaja)
Aatos Rajanummi (keskikenttä)
Noa Kiema (keskikenttä)
Niko Hukka (keskikenttä)
Arttu Auranen (keskikenttä)
Antti Ulmanen (hyökkääjä)
Moritz Mäkelä (hyökkääjä)
Erikson Carlos (hyökkääjä)
Saboor Salim (hyökkääjä)
Lue tästä lisää HIFK:n uudesta yhteisömallista ja lähde mukaan jalkapalloseuran omistajaksi. Kausikortin ensi kauden kotiotteluihin voit puolestaan hankkia tästä!