21-vuotias keskikenttäpelaaja Niko Hukka jatkaa HIFK:ssa ensi kaudella.
Joensuulaislähtöinen Hukka siirtyi HIFK:hon kesken viime kauden ja nousi heti tärkeäksi palaseksi HIFK:n keskikenttää. Hukka kerkesi pelata Tähtirinnoissa viime kaudella yhteensä 9 Kolmosen ottelua onnistuen kertaalleen maalinteossa, jonka lisäksi maalisyöttöjä syntyi kolme kappaletta.
Juniorivuotensa Hukka vietti JIPPO:ssa, jossa pääsi debytoimiaan Kakkosessa kaudella 2022. Saman kauden aikana Hukka pelasin kuitenkin pääsääntöisesti Lehmon Pallossa Kolmosta. Näiden lisäksi Kolmosen otteluita on tullut Niemisen Urheilijoissa, josta Hukka siirtyi HIFK:hon. Yhteensä otteluita Miesten Kakkosessa ja Kolmosessa hänelle on kertynyt nyt 50 kappaletta.
-Jatkan HIFK:ssa erittäin hyvillä fiiliksillä. Minut otettiin kesken viime kauden hyvin vastaan ja joukkuekaverit sai IFK:n tuntumaan kodilta. Viime kaudesta jäi kuitenkin paljon hampaankoloon, kun suoritimme alakanttiin, Hukka kertoo.
Ensi kauden tavoitteet ovat keskikenttäpelaajalle selkeät:
– Haluan antaa tälle seuralle ja faneille kaikkeni jokaisessa tapahtumassa sitä päämäärä kohti, että nousemme. Tulevalta kaudelta en odota vähempää kuin nousua.
– Ensi kaudella tulette näkemään nälkäisen IFK:n. Viime kaudella olimme usein pelissä hyvin mukana, mutta nukahdimme ja lopulta peli kääntyi vastustajalle. Tällaista ei ensi kaudella haluta nähdä, Hukka vakuuttaa.
HIFK:n päävalmentaja Telmo Manninen kuvailee Hukkaa johtavaksi pelaajaksi.
-Hän on työteliäs, fiksu ja taitava pelaaja, joka tekee paljon töitä molempiin suuntiin. Ensimmäiset askeleet ovat todella nopeat.
– Lisäksi Nikolla on nuoresta iästään huolimatta hyviä johtajaominaisuuksia. Hän pystyy ottamaan kentällä roolia, johtamaan omalla esimerkillään ja vaatia muilta paljon, Manninen kertoo.
Lisää pelaajauutisia tulossa lähipäivinä!