Skip to main content

U12-joukkueen syyskauteen mahtui onnistumisia, haasteita ja kehittymistä

 

U12-joukkue pelasi kuluneella syyskaudella ykkösessä ja nelosessa.

– Kauden tavoitteenamme oli vahvistaa pelaajien motivaatiota itsensä kehittämiseen jalkapalloilijoina, ja siinä tavoitteessa onnistuimme hyvin. Tavoitteena oli myös, että kaikki pelaajat kehittyvät oman taitonsa soveltamisessa ja tilanteiden tunnistamisessa, ja tätä kautta pyrimme monipuolistamaan ja tehostamaan peliryhmien peliä, HIFK:n valmennuspäällikkö ja U12-joukkueen vastuuvalmentaja Unto Virkkala tiivistää.

Joukkueen kilparyhmä nousi hyvän kevätkauden ansiosta ykköseen syyskaudeksi.

– Ykköseen nousu oli hieno suoritus joukkueeltamme, mutta ykköseen lähdettäessä meillä oli loukkaantumisia alla ja valmistautuminen ei ollut paras mahdollinen. Pelaajarinkimme oli sen verran ohut, että tuloksia saavutettiin ainoastaan yhdessä pelissä syksyn aikana. Keskityimmekin oman pelimme sisällön kehittämiseen ja jokaisen pelaajan omien taitojen ja pelin ymmärtämisen kehittämiseen. Kaikkien pelaajien asenne säilyi koko syksyn ajan erinomaisena otteluiden isoistakin maalieroista huolimatta.

– Nelosessa haastepelaajamme pääsivät vähän vapaammin toteuttamaan harjoiteltuja asioita, ja haasteryhmä voittikin oman syyskauden lohkonsa. Olemme myös pyrkineet kehittämään haasteryhmän pelaajia mahdollistaen onnistumiset ykkösryhmän peleissä. Haastepelaajia onkin nostettu pelaamaan ykkösessä, jossa he ovat pärjänneet hyvin, Virkkala toteaa.

Kauden vaihtuessa U12-joukkueen harjoittelu jatkuu laadukkaana ja monipuolistuu. Joukkueelle tulee paljon pelitreenejä muiden seurojen joukkueiden kanssa. Joukkue valmistautuu myös ison kentän vaatimuksiin muun muassa juoksumäärien ja syöttövoiman osalta ja pelaamalla 11 v 11 otteluja. Lisäksi joukkue pelaa talvikaudella futsalia ykkösessä ja kolmosessa sekä osallistuu kahdella peliryhmällä Granin talviliigaan.

– Talveksi asetamme konkreettisia pelaajakohtaisia kehitystavoitteita, joiden kehittymistä tulemme seuraamaan aktiivisesti valmennustiimissä. Kiitos kaikille pelaajillemme sinnikkyydestä ja erinomaisesta asenteesta syyskauden aikana. Kehittymistä on tapahtunut sekä yksittäisten pelaajien että joukkueen tasolla, Virkkala sanoo lopuksi.

 

Haluatko kehittyä pelaajana? Tule kokeilemaan treeneihimme maksutta. Ota yhteyttä .