20.9. FC Finnkurd-HIFK 4-3 (2-2)
HIFK:n maalintekijät:
Zanjar Abubakir 18′
Moritz Mäkelä 20′
Jonas Zaknoun 55′
Ottelun tarkemmat tilastot löydät Palloliiton tulospalvelusta.
HIFK kohtasi perjantaina FC Finnkurdin Myllypurossa kauden kolmanneksi viimeisessä ottelussaan. Matsi käynnistyi HIFK:n kannalta hienosti, sillä joukkue pääsi tuulettamaan maalia kahdesti ensimmäisen 20 minuutin aikana. Zanjar Abubakir vei ensin Tähtirinnat johtoon ja hetkeä myöhemmin myös Moritz Mäkelä onnistui maalinteossa.
HIFK:n maalien jälkeen myös Finnkurd pääsi peliin paremmin mukaan Myllypuron pimeässä syysillassa. Kotijoukkue hyödynsi paikkansa tehokkaasti ja tauolle lähdettiin 2-2-tasatilanteessa.
Myös ottelun toinen puoliaika käynnistyi Tähtirintojen osalta vauhdikkaasti, sillä Jonas Zaknoun pääsi viemään HIFK:n takaisin kuskin paikalle maalin edustalta 55. peliminuutilla.
Ottelun loppupuolella Finnkurd otti komennon ja onnistui nousemaan maalirikkaassa ottelussa tasoihin ja ohi. Matheus Rafael Gomes De Assis tasoitti pelin 77. minuutilla ja reilut kymmenen minuuttia myöhemmin joukkueensa toisen maalin viimeistellyt Jonatan Oliveira Nunes Maciel onnistui toistamiseen.
HIFK jatkaa Kolmosen sarjataulukossa sijalla yhdeksän kahden pisteen erolla kymmenentenä olevaan PPJ/Lauttasaareen. Seuraava ottelu pelataan lauantaina Väiskillä, jossa HIFK kauden viimeisessä kotiottelussaan kohtaa LPS:n klo 15.30 alkaen.
Loppuhetkien tapahtumat
Finnkurdin viimeisen maalin jälkeen erotuomari päätti keskeyttää pelin hetkeksi, kun kotijoukkueen pelaajan ja HIFK:n kannattajakatsomon välille syntyi sanaharkkaa. Pelaaja juhli maalia kannattajakatsomon edessä, minkä jälkeen katsomosta lensi muutamia tölkkejä pelaajaa kohti.
Kotijoukkueen puolelta on väitetty, että kyseisessä tilanteessa on esiintynyt rasistista huutelua HIFK:n kannattajakatsomosta. Ottelun erotuomaristo ei ole raportissaan pystynyt vahvistamaan tätä, mutta Palloliiton kurinpitovaliokunta tutkii asiaa.
HIFK tuomitsee yksiselitteisesti kaikenlaisen rasistisen tai muulla tapaa epäasiallisen käytöksen niin kentällä kuin sen laidalla. Tulemme auttamaan Palloliittoa tapauksen tutkinnassa.