HIFK:n kannattajille tuttu Erikson Carlos eli Tiquinho siirtyy HIFK:hon loppukaudeksi lainalle Ykkösliigassa pelaavasta PK-35:stä. Brasilialainen pelasi tällä kaudella Ykkösliigassa 12 ottelussa.
Tiquinho saapui ensimmäistä kertaa Suomeen 24-vuotiaana kaudella 2019 HIFK:n Veikkausliiga-joukkueeseen, jossa hän onnistui viimeistelemään 10 maalia ja syöttämään kuusi osumaa ollen HIFK:n kauden paras maalintekijä. Kaudella 2020 Tiquinho loukkaantui ja pelasi vain kahdeksan Veikkausliiga-ottelua, joissa syntyi yksi maali. Kolmannella Veikkausliiga-kaudellaan hyökkääjä siirtyi kolmen pelatun ottelun jälkeen lainalle Kotkaan, jossa pelasi KTP:ssa 12 ottelua.
Kolmen Veikkausliiga-kauden jälkeen Tiquinho on pelannut Klubi 04:ssä Kakkosta, HIFK:ssa Ykköstä ja Viimeisimpänä Ykkösliigaa tällä kaudella PK-35:ssä. Yhteensä hänelle on kertynyt 49 ottelua Veikkausliigassa, 30 ottelua toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja 21 ottelua Kakkosessa. Näissä sarjaotteluissa mies on viimeistellyt 22 maalia.
Nyt 29-vuotias Tiquinho aloittaa jo viidennen kautensa HIFK:ssa ja pääsee edustamaan Tähtirintoja jo kolmannelle eri sarjatasolle.
– Tuntuu todella hyvältä palata! HIFK on kotini ja täällä on aina mukava olla. Pystyn varmasti auttamaan joukkuetta ja aion antaa kentällä kaikkeni. Lisäksi pyrin motivoimaan tekemiselläni myös muita ja tietysti tekemään maaleja. Odotan jo lauantaita ja ensimmäistä matsia todella paljon, Tiquinho kertoo.