Hyvä IFK-perhe,
Kun kohta 15 vuotta sitten lupasin tulla HIFK:n 2004–2005 syntyneiden poikien futisjoukkueen joukkueenjohtajaksi, en tiennyt mihin olin ryhtymässä. Olin itse pelannut juniorina HIFK:ssa, ja minulle tärkeintä oli, että pojilla olisi hauskaa. Olin pari vuotta aikaisemmin tullut mukaan seuran toimintaan vanhempana, kun vanhempi poikani aloitti jalkapalloharrastuksen. Pikku hiljaa opin tuntemaan myös muun seuran. Kun vanhimman poikani joukkueella oli ensimmäinen pallopoikavuoro miesten joukkueen ottelussa Bragulla sain jonkinlaisen kulttuurishokin. En ollut tietoinen siitä, että joku voi olla niin intohimoinen kannattaja myös alasarjoissa. Mutta otteluissa oli tunnelmaa ja menoa koko ajan. Miesten joukkueen kannattajakulttuuri tartutti myös pienet. Muistan elävästi marssin Wasa Cupissa Vaasassa, kun pienet poikamme kulkivat pitkin Vaasan katuja laulaen ”Hejsan bönder, vi är IFK” täysin kurkuin. Mun täytyy tunnustaa, että tunteet olivat hieman kaksijakoiset; toisaalta ylpeyttä, ja toisaalta pientä kiusallisuutta siitä, että ”koko Vaasa” katsoi meitä. Mutta näin oli. Me olimme IFK.
Muutaman vuoden kuluttua seurassa oli kriisi, ja lupauduin hallitukseen. En silloinkaan ymmärtänyt, mitä lupasin. Istuimme hallituksen kanssa yömyöhään Olympiastadionin toimistolla miettimässä, miten saisimme kaikki laskut maksettua. Pikkuhiljaa saimme talouden kuosiin, ja aloitimme strategiatyöskentelyn. Minut laitettiin vastuuseen strategiaprojektista aikaisemman työkokemuksen perusteella. Syyskuussa 2014 strategia valmistui, ja yksi tavoitteistamme oli nousu Veikkausliigaan 6 vuoden sisällä. Miesten edustusjoukkue oli silloin 11 pistettä KTP:tä jäljessä, ja otteluita oli vain neljä pelaamatta. Nousuun kului lopulta vain vajaa kuukausi, kun HIFK otti 12 pistettä neljässä viimeisessä ottelussa. KTP sai vain yhden pisteen kahdestatoista mahdollisesta, ja HIFK nousi pääsarjatasolle ensimmäistä kertaa 42 vuoteen, maalieron turvin.
Luulen, että en eläessäni ole juonut yhtä paljon samppanjaa kuin sinä yönä. Sovimme muitten hallituksen jäsenten kanssa siitä, että juhlimme yhden illan, mutta aamulla alkaa työt, johon joudumme epätodennäköisen sarjanousun myötä. Liigassa elo tarjosi vuoristoradan, ja varsinkin taloudellisesti ja organisatorisesti olimme valmistautumattomia. Ja siinäkään vaiheessa en tajunnut, että minusta tulisi kerran seuran puheenjohtaja.
Muutama vuosi kului, ja puheenjohtaja vaihtui, kun HIFK kolmen liigavuoden jälkeen putosi divariin. Minut pyydettiin puheenjohtajaksi, koska ”muitakaan ei ole”. Eikös olenkin hyvä alku. :-D
Myös puheenjohtajan tehtävään astuin ajatuksella, että teen parhaani rakkaan seurani eteen. Sillä kertaa kausi Ykkösessä riitti, ja saimme jo yhden kauden jälkeen juhlia uutta nousua liigaan.
Vuodet liigajoukkueen puheenjohtajana ja jonkun aikaa myös toimitusjohtajana olivat kiireistä aikaa. Yksi aikaisemmista kollegoistani on sanonut, että tässä työssä on ”pörssiyhtiön julkisuus nakkikioskin liikevaihdolla”. Työssä sekoittuivat huikeat tunteet ja ilo sekä valtavat pettymykset ja turhautuminen. Oli myöhäisiä neuvotteluja ennen siirtoikkunoiden sulkemista. Oli välillä hulluja vääntöjä pikkutunneille valmentajien, pelaajien ja/tai rahoittajien kanssa. Useammin kuin kerran oli huijareita liikkeellä. Oli myös valtavan omistautuneita ihmisiä, jotka yllättivät anteliaasti annoivat aikaa ja rahaa yhdistyksellemme. Pakettiautoja pysähtyi liikennevirrassa, ikkuna laskettiin alas, ja autosta kysyttiin, milloin aiomme hankkia uusia hyökkääjiä. Metrilakun myyjä kysyi maksaessa Tammisaaren markkinoilla mitä HIFK:lle kuuluu. Ravintolan tarjoilija kysyi, josko meillä kohta olisi mielenkiintoisia siirtouutisia. Jos olet nähnyt jonkun viime vuosien jalkapallodokkareista (esim. Sunderland tai Wrexham), niin todellisuus kulissien takaa ei paljoa poikkea. Rahamäärä on tietenkin valtavasti pienempi. Sekin johti joskus tahattoman humoristisiin tilanteisiin, kun ulkomainen jalkapallon ammattilainen ei yksinkertaisesti ymmärtänyt miten joku kehtaa tarjota niin huonoa palkkaa jollekin.
Oli naurua henkilökunnan ja läheisten vapaaehtoisten kanssa. Oli jäyniä toimistolla. Ja joskus oli vaikeita eroja. Oli riemukkaita tilanteita ja käsittämättömiä tilanteita – varsinkin ulkomaisten pelaajien kohdalla. Oli vapaaehtoisia, jotka vuodesta toiseen antoivat vapaa-ajastaan yhdistyksen hyväksi. Oli kannattajia, jotka matkustivat ympäri Suomea joukkueen mukana, satoi tai paistoi. Oli junnuturnausten iloa. Oli ylpeyttä ja jännittyneisyyttä ennen ensimmäistä pallopoika-/tyttötehtävää isossa ottelussa. Oli derbyjä, jotka näkyivät ja kuuluivat ympäri kaupungin. Oli omistautuneita joukkueenjohtajia, valmentajia ja pelaajia. Oli Vanhempaincupia. Ylipäätään tämä oli näköalapaikka siihen, miten paljon HIFK merkitsee niin monelle. HIFK koskettaa.
Nyt on tullut aika luovuttaa puheenjohtajan nuija sekä johto uudelle puheenjohtajalle. Olemme seurana tulleet jonkun matkaa, ja vielä on matkaa kuljettavana. Tällä tarkoitan sekä historiaa että kehitystarpeita. HIFK:lla on kohta 130 vuotta takanaan, ja se velvoittaa. Voimme oppia historiasta. Samalla on paljon työtä ja kehitettävää. Yhdistyksen tilanne ei ole sama kuin se oli n. 12 vuotta sitten kun astuin hallitukseen. Samalla sitä hetkeä ja nykyhetkeä yhdistää se, että edessä on kehitysvaihe, jossa meidän on käärittävä hihat ja rakennettava tulevaisuutta. Tekemistä on paljon, ja kaikkia tarvitaan. Toivon, että annatte uudelle johdolle vähintään yhtä paljon tukea kuin olette antaneet minulle. Toivon myös, että voisin tällä kirjoituksella innostaa jonkun tarttumaan vastuutehtävään ja antamaan itsestäsi yhteiselle hyvälle, vaikka se ei aina helppoa olekaan. Se on hyvin antoisaa, vaikka se vaatii työntekoa. ;-)
Muun muassa siksi on hyvä välillä vaihtaa vetäjää. Haluan lopuksi sanoa kiitos, näkemiin ja anteeksi. Kiitos kaikille ihanille ihmisille, joihin olen saanut tutustua ja joiden kanssa olen saanut tehdä töitä näitten vuosien aikana. Näkemiin kaikille IFK:laisille ja laajemmaltikin futisyhteisölle! Ja anteeksi teille, joita jollain tavalla olen loukannut, tai aiheuttanut pettymystä ja teille, joita en ole pystynyt kohtaamaan niin hyvin kuin olisitte ansainneet.
On ollut kunnia ja etuoikeus palvella HIFK:ta ja tätä yhdistystä. Sitä kannan aina sydämessäni.
Pitäkää huolta toisistanne ja yhdistyksestämme!
En gång, alltid!
Christoffer Perret,
Puheenjohtaja viimeistä päivää
PS! Ai niin, yksi asia vielä: On suuri iloni ja kunniani ilmoittaa, että Eteenpäin-kampanja on saavuttanut 35 000 euron tavoitteensa viimeisen puheenjohtajapäiväni aikana. Joten uudella johdolla on yksi asia vähemmän murehdittavana. ;-) Tämä on taas osoitus yhteisömme vahvuudesta. Kiitos kaikille osallistuneille!
PPS! Jotkut ovat peräänkuuluttaneet tiettyjä tukituotteita. Ymmärrykseni mukaan tuotteet ovat vielä jonkun aikaa myynnissä, jos joku haluaa tietyn tuotteen tai muuten vaan haluaa osallistua. Huomenna uutisoidaan varmaan tästä lisää.