Skip to main content

HIFK lähtee hakemaan tulevana lauantaina 11.5. kauden ensimmäistä voittoaan, kun HerTo saapuu vierailemaan Väinämöisen kentälle. Ottelu alkaa normaaliin tapaan klo 15.30.

 

HerTo on tällä hetkellä Kolmosen B-lohkon viimeisenä hävittyään kaikki kolme otteluaan yhteensä maalierolla 0-15. Edellisessä ottelussaan itähelsinkiläiset kohtasivat lohkon kovimpiin joukkueisiin kuuluvan FC Kontun ja sai pidettyä lukemat siisteinä  yli 70 minuuttia, kunnes Kontu iski kuuteen minuuttiin neljä maalia ja voitti ottelun lopulta 0-5.

HIFK on sarjataulukossa pisteen verran ylempänä yhdeksäntenä. Edellisessä ottelussa MPS/Atletico Malmi haki Väiskiltä kolme pistettä, mutta varsinkin ensimmäisellä jaksolla HIFK onnistui aiheuttamaan vastahyökkäyksillään ja kulmapotkuillaan paljon vaaraa.

Kulmapotkuissa HIFK:n joukkueesta nousi usein omiin korkeuksiinsa Roope Seppänen. 18-vuotiaalle puolustajalle kausi on ensimmäinen miesten peleissä.

– Miesten peleissä ainoa selkeä ero on fyysisyys, kun pelataan paljon kovempaa. Toki se on vain hyvä asia ja vanhana painijana nautin kaksinkamppailuista ja kovaa pelaamisesta, puolustaja kertoo.

Seppänen ei ole tuloksellisesti alkukauteen tyytyväinen, mutta näkee joukkueen pelaamisen kehittyneen alkukauden aikana.

– Ensimmäinen peli oli tosi tahmea, mutta kahdessa edellisessä pelissä olemme pelanneet paljon miehekkäämmin, luotu hyviä maalipaikkoja ja muutenkin yleisilme peleissä on näyttänyt paremmalta.

Roope Seppänen Atletico Malmia vastaan. Kuva: Tero Niskanen

198-senttinen toppari on noussut isoon rooliin erikoistilanteissa ja odottaa ensimmäistä maaliaan miesten pelissä.

– Odotan ekaa maalia miesten peleissä. Kulmapotkusta tai sivuvaparista uskon sen tulevan. Pari kertaa on käynyt jo lähellä, kyllä se kohta tulee, Seppänen lupaa.

Tulevasta HerTo-ottelusta Seppäsen mukaan koko joukkueen tavoite on selkeä ja samalla mies haluaa kiittää kannattajia.

– Tulevalta lauantailta odotan ehjää peliä koko joukkueelta sekä voittoa. Mikään muu ei kelpaa! Meillä on ollut hyvä meinki treeneissä ja se pitää nyt vaan tuoda sinne kentälle vielä isommin!

– Haluan kiittää faneja ensimmäisistä matseista. Olette tosi iso tuki koko jengille ja teidän edessä on ihan sairaan nättiä pelata. Toivon, että kaikki löytää paikalle myös tulevana lauantaina, kun hoidamme kolme pistettä. Lupaan, että näette kauden nälkäisimmän HIFK:n!

Kuva: Tero Niskanen

Herttoniemen Toverit

Herttoniemen kartanon alueelle (nyk. Herttoniemenrannan) alkoi kehittyä huvila- ja mökkiasutusta 1920-luvulla. Edullinen asumismuoto houkutteli työläisperheitä muuttamaan alueelle, jolloin lasten ja nuorten liikkumista tukemaan perustettiin urheiluseura Herttoniemen Toverit.

Kuukauden päästä 103 vuotta täyttävä HerTo perustettiin alunperin monilajiseurana, jonka lajivalikoimaan kuului paini, nyrkkeily, voimistelu ja hiihto. Lähes kaikki toiminta keskittyi Herttoniemen työväentalolle, koska urheilukenttää ei vielä ollut olemassa. HerTo toimi ilmeisesti työväenyhdistyksen alaosastona. Epävarmuus alkuvuosien tapahtumista johtuu siitä, että HerTon toimisto ja arkisto paloi sotien aikana.

Jalkapallo oli tullut osaksi HerTon lajivalikoimaan 1930-luvulle tultaessa. Johtuen yhteiskunnallisesta tilanteesta, työväen seurat olivat ahtaalla, jonka johdosta HerTon jalkapalloilijat vaihtoivat puolueettomaan Hellakseen. Tämä puolestaan johti HerTon toiminnan hiipumiseen ja lopulta täydelliseen pysähtymiseen.

Sotien jälkeen Herttoniemi sai kuitenkin paljon uutta asutusta ja Tovereiden toiminta jatkui vuonna 1946. Tultaessa 50-luvulle, toiminta oli jo sangen vilkasta. Vuosikymmenen lopussa jalkapallossa oli viisi eri joukkuetta, jääpallossa kolme ja seuralla oli iso nyrkkeilyjaosto. Lisäksi lajivalikoimaan kuuluivat pöytätennis, lentopallo, yleisurheilu ja hiihto. Seuran kasvu kuitenkin pysähtyi 60-luvulla, kun TUL:n sisäiset ristiriidat jakoivat seuraväen kahtia ja HerTon toiminta rupesi jälleen hiipumaan. Vuoden 1966 jälkeen toiminta pysähtyi, kun seuralle ei löytynyt puheenjohtajaa.

1970-luku ja seuran nykyinen toiminta

Toiminta potkaistiin käyntiin kolmannen kerran vuonna 1972. Tuolloin toiminnassa olleet tyttöjen jalkapallojoukkue ja poikien jääkiekkojoukkue liittyi HerToon. Jääkiekossa HerTo kasvatti useamman kansallisen tason pelaajan, kuten Tony Ariman. Jääkiekko kuitenkin siirtyi jäävuorojen vähäisyyden takia Jokereihin, jonka jälkeen jalkapallosta tuli HerTon päälaji.

HerTon naisten joukkue pelasi SM-sarjassa useita vuosia 1980-luvulla menestyksekkäästi. Se voitti kolmesti Suomen cupin ja maajoukkueessa pelasi useita HerTon pelaajia, joista Anu Toikka valittiin vuonna 1987 parhaaksi naisjalkapalloilijaksi. Menestys nosti joukkueen kustannuksia ja joulukuussa 1992 joukkue luopui SM-sarjapaikastaan talousongelmien takia.

Miesten jalkapallossa HerTolla on ollut joukkue olemassa yhtäjaksoisesti 70-luvulta alkaen. Menestys ei ole miehissä ollut samaa luokkaa kuin naisten puolella, sillä HerTo ei ole ikinä pelannut kolmella korkeimmalla sarjatasolla. Viimeisen 15 vuoden aikana miesten joukkue on kuitenkin pelannut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Kolmosessa.

Suomen cupissa HerTo pääsi haastamaan Veikkausliigajoukkueen vuonna 2006, kun myöhemmin HIFK:ta valmentaneen Antti Muurisen FC Lahti vieraili Herttoniemen Urheilupuiston hiekalla. Tuolloin Nelosessa pelannut HerTo hävisi 0-5, taisteltuaan ensimmäisen jakson tasaisesti parempaansa vastaan.

HIFK vs. HerTo

Kaikki joukkueiden sarjaottelut ajoittuvat 2000-luvulle. Edellisen kerran HIFK ja HerTo ovat kohdanneet toisensa vuonna 2007 Kolmosessa. Kotiottelu päättyi Rödan selvään 5-1 voittoon, Mikko Järvisen tehdessä hattutempun. Syksyn vierasottelu päättyi niin ikään HIFK:n voittoon. Tällä kertaa maaleista vastasivat Juha Hämäläinen, Timo Lumivaara ja Krister Ax. Historian ensimmäinen kohtaaminen löytyy kuitenkin Suomen Cupista vuodelta 1984. Tuolloin ensimmäisen kierroksen ottelu päättyi HIFK:n niukkaan 1-0 voittoon.

Edelliset kohtaamiset:

14.8.2007 HerTo – HIFK 1-3 Juha Hämälläinen, Timo Lumivaara, Krister Ax

22.5.2007 HIFK – HerTo 5-1 Mikko Järvinen 3, Timo Lumivaara, Harri Poskiparta

24.8.2005 HerTo – HIFK 1-2 Joni Määttänen 2

23.5.2005 HIFK – HerTo 3-0 Otto Jahn, Joni Määttänen, Markus Jernmark

3.10.2003 HIFK – HerTo 1-5       

23.6.2003 HerTo – HIFK 3-1 

Joukkueet ovat kohdanneet sarjaotteluissa kuudesti. HIFK on voittanut neljästi ja HerTo kaksi kertaa. Maaliero on HIFK:n hyväksi 15-11.

Pääsyliput ja kausikortit

Ottelussa myydään pääsylippuja hintaan 5€, jonka lisäksi kausikortteja on yhä mahdollista ostaa joko tapahtumassa tai nettisivuiltamme. Kausarin hinta on 50 euroa. Maksutapoina HIFK:n ottelutapahtumissa toimivat maksukortit ja MobilePay.

Lisää kotiotteluiden käytännön järjestelyistä voit lukea nettisivujemme Katsojan ABC -osiosta.

Ravintolta Kraken, Hietaniemenkatu 2, tarjoaa HIFK:n kausikortilla kaikki hanajuomat ja viinit -15% alennushinnalla! Ovet aukeavat matsipäivinä klo 12.00.

Kuva: Tero Niskanen