Skip to main content

HIFK lähti hakemaan kauden avauspisteitään hämärtyvässä Töölön illassa. Sade oli kerennyt jo loppua ennen ottelun alkua ja katsomoon oli pakkautunut hyvin väkeä, etenkin HIFK:n kannattajia. 

Ottelu alkoi HIFK:n kannalta upeasti. 8. peliminuutilla Said Mijocin syöttö puhkaisi kotijoukkueen puolustuksen ja Lauri Korkeila pääsi vastakkain TöTa:n maalivahdin Niko Huuskon kanssa. Korkeilan tarkka sijoitus alakulmaan vei IFK:n johtoon joukkueen kauden avausmaalilla. HIFK oli jo pääsemässä puoliajalle johtoasemassa, kunnes Töölön Taiston Kalle Koskinen teki tasoituksen lisäajalla. Maalin jälkeen palloa ei laitettu enää peliin, joten maali syntyi ensimmäisen jakson viimeisellä sekunnilla.

Toisella puoliajalla alkoi tapahtua. Muutaman minuutin pelin jälkeen HIFK:n kapteeni Elias Kaukamo sai taklauksestaan toisen keltaisen korttinsa, joten HIFK joutui pelaamaan lähes koko toisen jakson vajaamiehisenä.

Töölön Taisto piti toisella jaksolla palloa, mutta HIFK:n vastahyökkäykset tuottivat ajoittain vaikeuksia töölöläisille. Robin Leskinen sai pallon haltuunsa boksissa ja pääsi laukomaan, mutta TöTa:n maalivahti onnistui kuitenkin torjumaan laukauksen. Toisen jakson paras maalipaikka nähtiin 75. peliminuutilla, kun Lauri Korkeila pääsi yrittämään toista maaliaan, mutta Tötan puolustus kerkesi pelastamaan tilanteen maaliviivalta.

HIFK sai vastahyökkäyksistään hyvin virtaa ja jaksoi myös prässätä vajaamiehisenä. 78. peliminuutilla Seifedine Eshroukh-Maharzah pääsi riistämään pallon TöTa:n puolustajalta kovalla taklauksella, mutta erotuomari vihelsi tilanteesta vapaapotkun töölöläisille. Molemmat joukkueet saivat tilanteesta varoitukset. Toisella puoliajalla tunteet kävivätkin ajoittain hieman kuumana ja kortteja ottelussa nostettiin yhteensä peräti 12 kertaa.

Myös Taistolla oli omat paikkansa toisella jaksolla, mutta HIFK:n maalivahti Alex Hendren pelasi hyvän ottelun eikä päästänyt enempää maaleja. Lopputulos 1-1 toi siis molemmille joukkueille kauden ensimmäiset maalit sekä pisteet.

HIFK:n kausi jatkuu ensi viikon lauantaina 4.5. kotipelillä Väinämöisen kentällä, jolloin vastassa on MPS/Atletico Malmi.