Skip to main content

HIFK – TPS 

Ykkönen 

3.5.2023 18:30  

HIFK ja TPS kohtasivat keskiviikkoiltana Töölön Bolt Areenalla. Kahden perinteikkään seuran kohtaaminen oli ensimmäinen lähes kolmeen vuoteen. Ennen ottelua palkittiin Antti Ulmanen, jolla tuli edellisessä kamppailussa täyteen 100 ottelua Miesten Ykkösessä. HIFK onnistui ottamaan kauden ensimmäisen voittonsa numeroin 2 – 0. Kypsä puolustaminen ja kliininen viimeistely varmisti pisteet Tähtirinnoille. 

Ensimmäinen puoliaika 

Toisella minuutilla TPS oli lähellä jo maalintekoa. Alhaji Geroa haettiin vaarallisen näköisesti takatolpalta. Pallo ei aivan Geroa tavoittanut ja tilanteesta seurasi ainoastaan kulmapotku. HIFK ja Sakari Tukiainen lähti kulmapotkun jälkitilanteesta nostamaan nopeaa vastahyökkäystä, mutta TPS puolustus ehti katkaisemaan tilanteen.

10. peliminuutti ja Jarkko Heimonen nosti oikealta laidalta lupaavan näköisesti. Heimonen antoi hyvän keskityksen, joka ei aivan tavoittanut Sakari Tukiaisen päätä ja tilanne päättyi TPS:n maalipotkuun.

23. peliminuutilla TPS sai erinomaisen maalipaikan, josta se oli karata johtoasemaan. Linus Rönnberg haastoi vasemmalta puolelta, jonka jälkeen hän antoi vaarallisen matalan keskityksen kohti HIFK:n maalia. Syöttö löysi Riku Riskin, joka laukoi lopulta pallon vasemmalta ohi ja ottelu säilyi maalittomana.

30. minuutilla TPS sai hyvältä paikalta vapaapotkun, aivan HIFK:n rangaistusalueen kulmalta. Daniel Rantanen keskitti aluksi hyvän näköisesti, mutta pallo leijaili kuitenkin kaikkien pelaajien ja päätyrajankin yli.

38. peliminuutti ja TPS:n Daniel Rantanen kokeili kauempaa ja saikin hyvän laukauksen aikaan. Maalia kohti suuntautunut pallo ei kuitenkaan tuottanut minkään näköisiä ongelmia Rödan maalivahti Joona Tiaiselle.

43. minuutilla Tähtirintojen Emil Pallasta rikottiin vaarallisen näköisesti. TPS:n Muhammed Bala tuli tilanteeseen myöhässä ja taklasi Pallasta keltaisen kortin arvoisesti. Pallas ei onneksi loukannut tilanteessa itseään pahasti.

Ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla kotijoukkue HIFK siirtyi 1 – 0 johtoon. Aivan sivurajan tuntumasta olevasta vapaapotkusta Mosawer Ahadi antoi täydellisen keskityksen vasemmalla jalallaan, joka tavoitti tilanteessa korkeimmalla olleen Paulus Arajuuren (Kummiyritykset: Skigarage ja The Brand 9). Arajuuri puski pallon varman oloisesti TPS maalin takanurkkaan. Maali oli samalla HIFK:n kuluneen kauden ensimmäinen kotiotteluissa tehty maali. Maali jäi ensimmäisen jakson viimeiseksi tilanteeksi ja HIFK siirtyi siis tauolle 1 – 0 johdossa. 

 

Toinen puoliaika 

 52. minuutilla TPS:n Riku Riski murtautui HIFK:n alueelle oikealta puolelta. Riski pelasi pienen syötön Santeri Pohjolaiselle, joka pääsi laukomaan melko hyvältä paikalta. Laukaus osoittautui kuitenkin liian pehmoiseksi ja Tiainen maalillaan onnistui torjumaan laukauksen ilman suuria ongelmia.  

57. peliminuutilla Jarkko Heimonen antoi erinomaisen kulmapotkun vasemmalta puolelta. Korkeimmalla tilanteessa oli avausmaalin tehnyt Paulus Arajuuri. Arajuuren pusku ei kuitenkaan suuntautunut riittävän hyvin maalia kohti ja tilanteesta ei lisämaaleja nähty.

61. minuutilla Sakari Tukiainen antoi hyvän pystysyötön vaihdosta tulleelle Antti Ulmaselle. TPS:n maalivahti Jere Koponen oli tilanteessa paljon vastassa ja TPS:n puolustus oli hetkellisesti melko sekaisin. Ulmanen ei pystynyt tätä hyödyntämään ja tilanteesta ei maalia nähty. 

63. minuutilla Röda oli lähellä siirtyä kahden maalin johtoon. Ahadi haastoi oikealta puolelta ja TPS:n puolustaja kompuroi samalla juuri ratkaisevalla hetkellä. Ahadi antoi vapauttavan syötön Sakari Tukiaiselle aivan maalin lähietäisyydelle, mutta Jere Koponen otti vieraiden kannalta tärkeän torjunnan.

72. minuutilla vaihdosta juuri tullut Robbie Azodo pääsi vaarallisen näköisesti haastamaan TPS:n rangaistusalueen sisällä. Azodo sai oikean jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan, mutta laukaus kohdistui liikaa TPS:n maalivahti Jere Koposta päin.

80. minuutilla TPS sai vapaapotkun sivurajan reunalta, kun Robbie Azodo rikkoi Kasper Hämäläistä. Daniel Rantasen keskitys jäi pyörimään HIFK:n maalin eteen hetkeksi aikaa. Kotijoukkueen onneksi tilanteesta tuomittiin rike TPS:lle eikä takaiskua tullut.

TPS:n kiri jäi ottelun viimeisellä kymmenellä minuutilla lopulta melko vaisuksi. Kypsästi puolustanut Röda piti lopussa vierailijat pois vaarallisilta maalipaikoilta. 

Lisäajalla Sakari Tukiainen (kummiyritykset: Puma ja Linnavuoren huolto) säästi HIFK fanit jännitykseltä, kun hän siirsi Tähtirinnat vastahyökkäyksestä 2 – 0 johtoon. Antti Ulmanen (kummiyritys: Eld Muutot) pelasi hienolla esityöllään Tukiaisen yksin maalivahti Koposta vastaan, ja tätä ei Tukiainen jättänyt käyttämättä. 

HIFK:n päävalmentaja Sami Okkonen kommentoi vapauttavaa voittoa. 

– Helpottava voitto. Joukkueen edellisestä voitosta alkoi olla jo jonkin aikaa ja siitä puhuttiin jätkienkin kanssa ennen peliä. 

Viime ottelu oli hiipiä Okkosen mieleen ennen vapauttavaa 2 – 0 maalia. 

– Alitajuisesti tottakai miettii viime viikonloppua, mutta tuotiin vaihdosta vähän isompaa pelaajaa kentälle ja onneksi saatiin lopussa vielä helpottava maali, Okkonen päättää.   

Voitto oli HIFK:n ensimmäinen Bolt Arenalla sarjaotteluissa sitten syyskuun 2021.

HIFK pelaa seuraavan kerran maanantaina ja kotikentällä vastaan tulee tuolloin KPV. Liput otteluun myy Ticketmaster. 

Avauskokoonpano: Tiainen (MV), Heimonen, Ahadi (Bamijoko 88’), Saira (Azodo 70’), Hänninen (Äijö 88’), Järvinen, Arajuuri, Coker (Ulmanen 55’), Pasi, Pallas, Tukiainen 

Muutoksentekijät: Jammeh (MV), Äijö, Bamijoko, Azodo, Hyppönen, Ulmanen 

Maalit: Arajuuri 45+1’ (HIFK, Skigarage ja The Brand 9), Tukiainen 90+4′ (HIFK, Puma ja Linnavuoren huolto) 

Varoitukset: Hänninen 35 ’(HIFK), Bala 43’ (TPS), Heimonen 65’ (HIFK), Gero 77’ (HIFK), Pasi 78’ (HIFK), Järvinen 84’ (HIFK)