Skip to main content

Otteluennakko 

Miesten Ykkönen 

HIFK – TPS 

Ke 3.5.2023 Klo 18.30 

Bolt Arena (Urheilukatu 5) 

Liput ennakkoon Ticketmasterista 

HIFK pelaa Ykkösen neljännen kierroksen ottelunsa kotonaan, kun vieraaksi saapuu TPS Turusta. Kaksi suurta ja perinteikästä seuraa eivät ole kohdanneet sarjaotteluissa kolmeen vuoteen. Kummankaan joukkueen kausi ei ole lähtenyt liikkeelle odotetulla tavalla, ja jaossa on molemmille arvokkaita pisteitä.

TPS on nimellisesti yhdessä HIFK:n kanssa Ykkösen suurimpia joukkueita tällä kaudella. Huomisen vierailijan ensimmäiset kaksi ottelua eivät varmastikaan ole olleet sitä, mitä Turussa haluttiin. Avausottelussaan TPS kärsi 2-1 tappion EIF:n vieraana ja toinen ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin KPV:ta vastaan. Molemmat ottelut olivat vierasotteluita. Viime kierroksella, kolmannessa ottelussaan TPS avasi voittotilinsä kauden ensimmäisessä kotiottelussa. Tuolloin JäPs kaatui numeroin 2-1. Joukkue on varmasti saanut itseluottamusta ensimmäisen voiton myötä ja saapuu huomenna tavoittelemaan ensimmäistä vierasvoittoa. 

TPS teki Ykkösen mittapuilla ison hankinnan talven aikana, kun se toi toisesta helsinkiläisjoukkueesta Suomen A-maajoukkuettakin vuosina 2011-2017 edustaneen Riku Riskin takaisin Turkuun. Riski pelasi ensimmäiset aikuisten ottelut TPS:n paidassa kaudella 2006 ja palasi nyt takaisin vanhaan seuraansa. Hän on tehnyt TPS:n kaikista tämän kauden kolmesta maalista yhden. 

Kotijoukkue HIFK marssii keskiviikkona Bolt Areenalle myös nälkäisenä. Kirvelevä 1-1 tasapeli Salosta jäi varmasti joukkueelle hampaankoloon. Tähtirinnat olivat voitossa kiinni viimeisille minuuteille asti, mutta SalPa onnistui ottelun lopun kulmapotkutilanteesta. HIFK:n maalista vastasi tuolloin Mosawer Ahadi. Vaikka ottelu päättyi pettymykseen, nähtiin Salossa edistysaskelia pelillisesti. Oletettavissa on, että huomenna Bolt Areenan tekonurmella nähdään edellisestä ottelusta sisuuntunut joukkue. 

 

HIFK – MP 21.4.2023, Mosawer Ahadi

Rödan maalivahti Joona Tiainen kommentoi  tulevaa TPS ottelua.  

– TPS on laadukas joukkue ja pelistä tulee varmasti tasainen. Pitää pelata joukkueena hyvin molempiin suuntiin, sekä olla aggressiivinen ja kliininen molemmissa bokseissa. 

Tiainen on myös varma, että Salossa pelattu tasapeli tuo lisäenergiaa keskiviikolle. 

–  Viime pelissä oli loistava peli-ilme ja taistelu kentällä. Oltaisiin ansaittu voitto. Se fiilis mikä viime pelistä jäi, käännetään voimavaraksi huomiseen peliin. 

– TPS:n joukkue on täynnä laadukkaita pelaajia ja varsinkin hyökkäyspäästä löytyy paljon taitoa ja kokemusta. Mutta olemme käyneet vastustajaa läpi ja tiedostetaan miten ja mihin pitää iskeä, Tiainen luonnehtii huomista vastustajaa. 

Nämä kaksi suurseuraa eivät ole kohdanneet toisiaan useasti viime vuosina. Virallisissa sarjaotteluissa edellinen kerta on kaudelta 2020 ja sarjatasona oli tuolloin Veikkausliiga. Tuolloin molemmat voittivat omat kotiottelunsa. Huomenna joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Ottelusta varmuudella ovat sivussa Gnistan-ottelussa loukkaantunut Rico Finnäs sekä SalPa-ottelussa loukkaantunut Obed Malolo.

Ottelu alkaa klo 18:30 Bolt Areenlla ja liput ennakkoon myy Ticketmaster 

 

 

Helpoiten parkkeeraat matsiin saapuessa P-Töölön pysäköintihalliin, jonka sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa Töölönkatu 23.  

P-Töölön hinnasto keskiviikkoisin 

maanantai – perjantai  

08:00 – 16:00 1,50 € / alkava 30 min  

16:00 – 21:00 2,00 € / alkava 30 min  

21:00 – 08:00 1,00 € / alkava 60 min  

Lisätietoa pysäköinnistä löydät täältä