Skip to main content

HIFK asteli perjantaina toista kertaa tällä viikolla Ykkösen sarjaottelun merkeissä Bolt Arenan tekonurmelle, jossa se sai vastaansa paikallisottelussa Käpylän Pallon. Viimeksi kaudella 2010 Kakkosessa samassa sarjassa pelanneet joukkueet lähtivät otteluun neljän pisteen erolla toisiinsa: viisi perättäistä Ykkösen ottelua tappioitta pelannut HIFK oli ennen matsia sijalla viisi 11 pisteen turvin, kun taas edelliskierroksella JJK:n vieraissa kaatanut KäPa majaili sijalla seitsemän.

Kotiottelunsa normaalisti Brahen kentällä pelaava KäPa oli jo hyvissä ajoin varautunut ottelun suureen yleisöpotentiaaliin siirtämällä sen pelattavaksi Töölöön, joten HIFK oli tällä kertaa vierasjoukkueena kotikentällään. Pelipaikan vaihtaminen osoittautui oikeaksi peliliikkeeksi, sillä ottelua seurasi paikan päällä KäPan seurahistorian ennätysyleisö: yhteensä 1146 katsojaa.

Ottelun avauspuoliaika eteni tasaisesti, eikä ensimmäinen puolituntinen juurikaan sisältänyt maalintekopaikkoja kummallekaan joukkueelle. HIFK onnistui kuitenkin ottamaan komennon itselleen ottelun 34. peliminuutilla. Iiro Äijö löysi avauksellaan keskikentältä Mustapha Cokerin, joka lähti nousuun ja päätti maanantaisen kauden avausmaalinsa tapaan laukoa kaukaa. Tanskalaisen upea ja hieman yllättäväkin laukaus leijaili ohi KäPa-vahti Luka Nokelaisen ja HIFK pääsi näin tauolle johtoasemassa.

Takaa-ajoasemassa toiselle jaksolle lähtenyt KäPa pyrki vahvasti pääsemään tasoihin ja loi muutaman vaarallisen tekopaikan jälkimmäisellä puoliskolla. Marius Söderbäckin hieno puolenvaihto 56. peliminuutilla yllätti HIFK:n puolustuksen ja Aaro Soiniemi pääsi kokeilemaan maalintekoa hyvältä etäisyydeltä Joonas Kekaraisen syötöstä. Neljä perättäistä ottelua ennen illan kierrosta ilman päästettyjä maaleja pelannut Joona Tiainen ei vieläkään ollut yllätettävissä, vaan otti tilanteessa varman torjunnan.

HIFK:takin urallaan edustanut Pasi Forsman aiheutti puolestaan vierasjoukkueen kannattajille sydämentykytyksiä parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Tulinen vapaapotku osui kuitenkin HIFK:n puolustusmuuriin ja kimposi sitä kautta ohi maalin.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 85. peliminuutilla, kun Sakari Tukiaisen tilalle reilut kymmenen minuuttia aiemmin kentälle tullut Aapo Hyppönen voitti pallon kaksinkamppailussa Niilo Heikuriselta. Hattutempun edellisellä Suomen Cupin kerroksella EPS:n verkkoon viimeistellyt Hyppönen käynnisti vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Aleksi Wahlman pääsi Ykkösen uran ensimmäisellä maalillaan sinetöimään ottelun lopputulokseksi 0–2. HIFK nousee voiton turvin sarjataulukossa kolmannelle sijalle.

HIFK:n kausi jatkuu seuraavaksi tiistaina Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelulla Veikkausliigassa pelaavaa FC Lahtea vastaan vieraskentällä. Seuraava Ykkösen kotiottelu pelataan puolestaan sunnuntaina 4. kesäkuuta, kun FF Jaro saapuu Bolt Arenalle klo 18.00 alkavaan otteluun. Osta lippusi ennakkoon Ticketmasterista!

26.5.2023 KäPa – HIFK 0-2 (0-1)

34’ 0-1 Mustapha Coker 85’ 0-2 Aleksi Wahlman

HIFK:n avauskokoonpano:
4 Iiro Äijö – Kummiyritys: Helsingin Uutiset
7 Robbie Azodo
10 Mosawer Ahadi (66’ 11 Nikolas Saira – Kummiyritys: Mamma Rosa)
13 Julius Järvinen (83’ 19 Aleksi Wahlman)
18 Matias Hänninen
21 Eetu Puro – Kummiyritys: Plushouse
23 Paulus Arajuuri – Kummiyritykset: Skigarage.net sekä The Brand 9 (46’ 25 Topi Pasi)
24 Mustapha Coker (66’ 30 Emil Pallas)
27 Rico Finnäs 31 Joona Tiainen (MV)
44 Sakari Tukiainen – Kummiyritykset: Linnanvuoren Huolto sekä Puma (73’ 16 Aapo Hyppönen)

Vaihtopelaajat: 1 Sam Jammeh (MV), 3 Jimi Hackspik.