Skip to main content

HIFK ja MP kohtasivat aurinkoisessa kevät-illassa perjantaina Ykkösen toisen kierroksen ottelussa Helsingin Bolt Areenalla. MP:n tehokkuus maalipaikoissa toi joukkueelle 2-0 voiton ja kolme pistettä matkasi Mikkeliin. Tähtirintojen vyörytys toisella jaksolla ei tuonut palkintoa, vaikka maalipaikkoja HIFK:lle riitti.

Ensimmäinen puoliaika

7.minuutilla Tähtirinnat tulivat ensimmäisen kerran vaarallisesti kohti MP:n maalia. Hyvän juoksun tehnyt Antti Ulmanen (Kummiyritys: ELD Muutot) sai pallon pystyyn ja antoi hienon keksityksen kohti takatolppaa, mutta Aleksi Wahlman ei onnistunut puskemaan palloa maalitolppien väliin. 

19. Minuutilla MP:n maalivahti Aleksi Honka-Hallila oli ottaa pallon käteen maalivahdinalueen ulkopuolelta ja Julius Järvinen oli lähellä ryöstää pelivälineen häneltä, mutta tilanne kuivui kasaan, kun Järvinen rikkoi Honka-Hallilaa. Honka-Hallila loukkasi tilanteessa hieman itseään, mutta pystyi kuitenkin jatkamaan ottelua.

Minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässe, kun MP sai hyvästä paikasta vapaapotkun. Eero Ylönen lähetti kovan laukauksen oikealla jalallaan, mutta kotijoukkueen maalivahti Joona Tiainen torjui pallon varmoin ottein.

25. minuutilla Röda sai vapaapotkun aivan kulmalipun vierestä. Pallo tuli hyvin kohti Antti Ulmasta, joka puski pallon niukasti MP:n maalin takanurkasta ohi.

MP avasi maalihanat Helsingissä, kun ottelua oli pelattu hieman alle puoli tuntia. Pallo pelattiin pystyyn Santeri Steniukselle. MP sahasi huonossa tasapainossa puolustanutta HIFK:ta vastaan pallon taidokkaasti lopulta Joslyn Luyeye-Lutumballe ja hänellä oli lopulta helppo työ viedä vierailijat johtoon. 

36. minuutin kohdalla Antti Ulmanen haki tasoitusta melkein väkisin ja pääsikin oivaan maalintekopaikkaan. Viime hetkellä MP:n puolustaja Joel Laitinen pääsi kuitenkin väliin ja lukemat pysyivät ennallaan. Täten puoliajalle mentiin MP:n 1-0 johdossa. 

Kuva: Tuomas Pöyhönen

Toinen puoliaika 

HIFK suoritti puoliajalla ensimmäisen pelaajavaihtonsa, kun vaihdettiin pois Aleksi Wahlman ja hänen tilalleen tuli hyökkääjä Sakari Tukiainen (Kummiyritykset: Linnakosken huolto & Puma). 

Kotijoukkue aloitti toisen jakson pirteästi, kun 47. minuutin kohdalla vaihdosta tullut Tukiainen oli tuoda joukkueensa tasoihin. Tukiainen sai erinomaisen syötön Mosawer Ahadilta ja pääsi laukomaan aivan maalin edestä. Hänen laukauksensa meni kuitenkin lopulta hieman oikealta ohi.

63. minuutilla HIFK sai ikävän takaiskun, kun MP siirtyi 2-0 johtoon. Stenius käynnisti erinomaisen vastahyökkäyksen ja yritti pelata palloa maalille juosseelle Ylöselle. Pallo meni kuitenkin Ylösen jalkojen välistä lopuksi takaa juoksevalle Samuli Höltalle, joka laukoi mikkeliläiset kahden maalin johtoon.

Tähtirinnat eivät kuitenkaan takaiskusta lannistuneet, vaan jatkoivat kuumeisesti kavennusosuman metsästystä. Maalipaikkoja tuli kuin liukuhihnalta, mutta viimeistelystä puuttui terävyys.  

Viisi minuuttia myöhemmin Tähtirinnat hakivat oikealta laidalta keskitystä, kun Mosawer Ahadi antoi hyvän keskityksen ja Ulmanen sai päätään väliin. Pallo meni kotiyleisön harmiksi ohi maalin.

Ahadi jatkoi vaarallisten keskityksien lähettämistä. 72. minuutilla kulmalipun vierestä olevasta vapaapotkusta pallo pelattiin vaarallisesti maalin eteen. Korkeimmalla tilanteessa oli Tukiainen, jonka puskun MP:n maalivahti Honka-Hallila onnistui nyrkkeilemään pois. Jatkotilanteesta hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Mustapha Coker pääsi laukomaan, mutta laukaus meni reilusti yli.

83. minuutilla Röda oli jälleen todella lähellä kavennusta. Vaihdosta tullut Hyppönen haki maalilta Ulmasta kovalla keskityksellä. Honka-Hallila onnistui kuitenkin jälleen selvittämään tilanteen vaivoin ja pitämään MP:n kahden maalin johdossa.

Minuuttia myöhemmin Matias Hänninen oli tehdä maalin vastustajan verkkoon. MP:n puolustajat onnistuivat blokkaamaan laukauksen viime hetkellä. Kaudella 2013 Hänninen onnistui tekemään peräti kolme maalia MP:n verkkoon, jokaisessa mikkeliläisiä vastaan pelatussa ottelussa. Taru ei jatkunut tälle kaudelle.

Lukuisista maalipaikoista huolimatta Röda jäi ilman maaleja ja MP voitti ottelun 2-0. Maalintekoyritysten ja pallonhallinnan voittaminen ei riitä ja pisteet matkaavat Mikkeliin.

Kuva: Tuomas Pöyhönen

HIFK:n päävalmentaja Sami Okkonen kommentoi ottelua seuraavasti. 

– Ei pelattu sillä tavalla millä halutaan pelata. Tässäkin ottelussa oli kaksi tilanteenvaihtomaalia omiin, jolla ajettiin itsemme liian vaikeaan paikkaan. 

– Kuitenkin kaksi ottelua vasta pelattu ja tämä kausi ei lähtenyt käyntiin sillä tavalla, kun haluttiin. Ei auta, kun analysoida peli, tehdä tarvittavia korjausliikkeitä ja harjoitella hyvin, tiivistää Okkonen. 

HIFK jatkaa otteluitaan seuraavaksi Suomen Cupilla keskiviikkona 26.4. klo 18:30 Algeco Areenalla Pihlajamäessä PK-35 vastaan. Sen jälkeen HIFK vierailee Salossa ensi viikonloppuna lauantaina 29.4. Ykkösen ottelussa SalPaa vastaan. Seuraava kotiottelu Miesten Ykkösessä pelataan keskiviikkona 3.5. klo 18:30 TPS:aa vastaan Bolt Arenalla.

Ykkönen
HIFK-MP
21.4.2023 Klo 18.30 

Avauskokoonpano: Tiainen (MV), Arajuuri, Hänninen (Bamijoko 90 + 7′), Äijö (Coker 71′), Pasi, Wahlman (Tukiainen, 46′), Malolo, Järvinen, Pallas (Azodo, 71′), Ulmanen, Ahadi (Hyppönen, 71′) 

Muutoksentekijät: Azodo, Bamijoko, Coker, Hackspik, Hyppönen, Jammeh (mv), Tukiainen

Maalit: Lueyey-Lutumba 30’ (MP), Holttä 64’ (MP)

Varoitukset: Lehtonen 50’ (MP), Holttä 90+6’ (MP), Ulmanen 90+7’ (HIFK)