Skip to main content

Viimeiset kaksi kautta HIFK:ssa pelannut Aatu Kujanpää on tehnyt kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut urallaan yhteensä 43 Veikkausliiga-ottelua. 

Aatu Kujanpää ja HIFK ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Kujanpäältä löytyy kokemusta Veikkausliigan lisäksi myös Ykkösestä. Rödan lisäksi 24-vuotias Aatu on edustanut myös SJK:ta sekä VPS:aa. 

– Oli tosi mukava palata takaisin HIFK:hon ja päästä treenaamaan joukkueen kanssa. Oli paljon tuttuja naamoja, mutta myös uusia ja kaikki otti minut hyvin vastaan valmennusta myöten, Kujanpää kertoo fiiliksiään sopimuksesta.

– Joukkue vaikuttaa nälkäiseltä. Uskon, että tulemme taistelemaan noususta takaisin liigaan. Odotan tältä kaudelta paljon onnistumisia sekä henkilökohtaisesti että joukkueelta, minkä myötä tavoitteet voivat toteutua.

Kujanpää on nauttinut pelaamisesta Stadin Kingien edessä viimeiset vuodet ja odottaa jo innolla tulevia otteluita.

– Faneille haluan lähettää sellaisia terveisiä, että auttakaa joukkuetta pitämällä samaa meteliä kuin aina ennenkin. Se oikeasti boostaa jengiä antamaan 110% kentällä, Kujanpää kertoo.

HIFK:n urheilujohtaja Teemu Kankkunen uskoo Aatun tuovan tarvittavaa laatua ja kokemusta joukkueeseen. 

– Aatulla alkaa nyt kolmas kausi seurassa, joten hän on yksi kokeneista IFK-pelaajista ryhmässämme. Hän on samassa kategoriassa joukkueen muiden viimevuotisten Obedin, Eetun ja Moskun kanssa. Nuorehko pelaaja, joka ei ole vielä yltänyt sinne mihin haluaa. 

– Kevät on ollut hänellä hieman rikkonainen loukkaantumisten johdosta, mutta täyteen kuntoon päästyään Aatu tuo panoksellaan meille varmasti tarvittavaa laatua yläalueelle. 

Tervetuloa takaisin, Aatu!