HIFK ja KOFF ovat solmineet yhteistyösopimuksen. KOFF on ollut HIFK:n mukana aiemmillakin kausilla ja kaudella 2023 yrityksen logo tulee koristamaan Tähtipaidan etupuolta näyttävällä paikalla.
KOFFin Joonas Säkkinen painottaa brändiemme yhteensopivuutta ja yhteistä historiaa.
– Tärkein juttu meille on se, että HIFK:lla ja KOFFilla on yhdessä pitkät perinteet sekä historia. Brändimme ovat pitkälti samanlaisia: nuorekkaita, periksiantamattomia ja stadilaisia. Sovimme yhteen.
– Vaikka HIFK pelaakin nyt Ykkösessä, on tärkeää olla tukemassa suomalaista jalkapalloa HIFK:n kautta sekä paluuta toivottavasti jossain vaiheessa Veikkausliigaan. Sponsoroinnissa yleisesti muistuttavuus syntyy pitkästä yhteistyöstä ja pitkäjänteisestä työstä. Sitä on mahtava jatkaa HIFK:n futiksen kanssa. Nyt saimme vielä suuren paitanäkyvyyden ja uskon, että se on hyödyksi molemmille, Säkkinen kertoo.

KOFFin Joonas Säkkinen ja HIFK:n Perttu Hillman
KOFFin tarina kulkee kädekkäin yhdessä Pohjoismaiden vanhimman panimon ja Suomen vanhimman elintarvikealan yrityksen yli 200-vuotisen Sinebrychoffin kanssa. Kaikkien tuntema KOFF-tuotemerkki lanseerattiin vuonna 1957 ja se on tunnettu erityisesti oluistaan.
HIFK:n toimitusjohtaja Perttu Hillman on erittäin iloinen sopimuksesta.
– KOFF kuuluu stadilaiseen elämänmenoon ja HIFK:n paitaan, kertoo Hillman.

