Skip to main content

Sakari Holopainen on tehnyt sopimuksen HIFK:n kanssa ja liittyy mukaan edustusjoukkueen valmennusrinkiin. UEFA B -lisenssin omaava Holopainen tulee toimimaan joukkueessa toisena valmentajana yhdessä päävalmentaja Sami Okkosen kanssa. Holopainen on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi ja tekee parhaillaan Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa aiheesta ”Valmentajien ja pelaajien johtamiskäyttäytyminen huippujalkapallossa”.

”Isoin tekijä päätöksessä lähteä mukaan HIFK:hon oli Samin (Okkonen) kanssa käyty keskustelu. Tulin vakuuttuneeksi, että tässä ollaan käynnistämässä prosessia, missä haluan olla mukana. Samilla on selvä tahtotila rakentaa toimiva valmennusstaffi, jossa myös mulle nähtiin tärkeä rooli.”, Holopainen kuvailee.

Viimeisimmät valmennuspestit helsinkiläisellä Holopaisella on Liikunnan Riemusta (Futsal Liiga) ja JJK:ssa Jyväskylästä. Helsinkiin muuton jälkeen hän on toiminut GFT:n (Futsal Liiga) joukkueessa fysiikkavalmentajana muutaman vuoden ajan.

Kysyttäessä visiota siitä, millainen on HIFK 2023, Holopaisen vastaus selkeä: ”Kaudella 2023 IFK tulee olemaan joukkue, missä pelaajista välitetään ja futiksen pelaamisesta nautitaan. Itse uskon, että tämä arvopohja yhdistettynä huippu-urheiluympäristöön tuo myös parhaan kilpailullisen tuloksen.”

Päävalmentaja Sami Okkonen ja valmentaja Sakari Holopainen ovat opiskelleet yhdessä Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä, jossa he aikoinaan tutustuivat.

”Ollaan Samin kanssa ehditty nauttimaan yhdessä pelaamisesta futsalin ja futiksen parissa yliopistoaikoina ja myös kohtaamaan valmentajina Keski-Suomen derbyissä. Nyt päästään valmentamaan yhdessä ja Samin tuntien odotan oikein viihdyttävää tulevaa kautta yhteistyössä koko muun valmennustiimin kanssa.”, Holopainen kertoo.

Päävalmentaja Sami Okkosen mukaan on hienoa saada Sakari valmennusstaffiin tuomaan osaamista ja näkemystä:

”Tunnen Sakarin valmentajana oikein hyvin, sillä olen ollut jopa itse hänen valmennettavanaan niin opiskelijoiden EM-kisoissa kuin viitepelin futsalin SM-sarjassa. Lisäksi Sakari toimi kilpailevana valmentajana JJK:ssa minun valmentaessa Vaajakoskella, jolloin pääsimme mittelemään Keski-Suomen derbyissä vastakkain.

Kävimme myös UEFA B -koulutuksen samaan aikaan. Näistä lähtöasetelmista oli helppo valinta kysyä Sakkea lähtemään mukaan rakentamaan uutta HIFK:ta.

Holopainen on valmennustyyliltään ja vahvuusalueiltaan varmasti osittain erilainen kuin minä, mikä mahdollistaa monia mielenkiintoisia asioita.”

Tervetuloa Rödaan, Sakari!